Viimeistele ateria kastikkeella!

Kastikkeet

Kastikkeet viimeistelevät täydellisen aterian. Kastikkeen teko on taitolaji ja moni tunnettu kokki tunnetaankin juuri erinomaisesta kastikkeestaan. Valitse pääruoka-aineelle sopiva kastike, niin onnistut täydellisessä ateriassa varmasti!

Kastike lihalle

Kastike lihalle onnistuu parhaiten, kun kastikkeen teossa huomioidaan liemen merkitys. Liemi on kaiken A ja O, sillä liemen hitaan kiehumisprosessin aikana se kerää makua mm. sipulista ja juureksista. Moniin liharuoille sopiviin kastikkeisiin lisätään punaviiniä ja kastike keitetään kokoon hiljalleen. Maut tiivistyvät tänä aikana, prosessi tunnetaan ammattilaisten keskuudessa ns. reduktiona. Punaviinikastike sopii erityisen hyvin mehukkaan pihvin kanssa tarjoiltavaksi. Katso myös ruskea kastike ja valmista esimerkiksi lihapullien lisukkeeksi.

Kastike kalalle

Kastike kalalle tehdään usein majoneesipohjaisena. Kevyempänä ja erittäin suosittunavaihtoehtona käytetään kermaviilikastiketta. Tartar-kastike on puolestaan herkullinen kylmäkastike.

Kastike kanalle

Kastike kanalle valmistuu käden käänteessä, kun kanafileiden paistuessa kiehautetaan voi, jauhot, curry ja kanaliemi kasaan. Kevyempi jogurttikastike soveltuu kevyeen ruokavalioon ja lisäämällä esimerkiksi yrttejä, saadaan maku sovitettua pääruoka-aineeseen helposti. Moni kala- ja kanaruoille tarkoitetuista kastikkeista sopivat myös hyvin kasvisruokiin.

Kevyet, herkulliset sekä käyttövalmiit kastikkeet kanalle, lihalle ja kalalle saat myös maustetuista ruokakermoista ja kermaviileistä. Kokeile ja ihastu!

Valitse alta suosikkisi!