Grilli kuumaksi!

Grillaus

Grillaus kuuluu kesäkeittiöön erottamattomasti. Grillattu ruoka sekä sen ihana tuoksu houkuttelevat syömään ulkona ja kokeilemaan uusia reseptejä.

Etenkin grillatessa lihaa on hyvä aloittaa valmistelu ajoissa: marinoi lihaa kylmässä muutamaa tuntia ennen h-hetkeä, jotta maut ehtivät imeytyä lihaan kunnolla. Grillaus ei varsinaisesti edusta pikaruokaa vaan grillaamiseen on hyvä varata kunnolla aikaa. Toisaalta grillaaminen muodostuu helposti mukavaksi illanvietoksi ystävien tai perheen kanssa. Kun käytät perinteistä puilla tai hiilillä lämmitettävää grilliä, malta odottaa kunnollisen hiilloksen syntymistä. Silloin grilliruoat onnistuvat varmimmin.

Jos etsit vaihtoehtoja grillatulle lihalle, valmista ruokapöytään esimerkiksi grillattua lohta ja persikkakastiketta tai grillattuja vihanneksia katkarapujen kera. Nämä reseptit maistuvat niin kalan kuin myös merenelävien ystävälle.

Lisäksi grillausresepteistämme löytyy herkullisia kasvisruokia, jotka sopivat kasvissyöjälle ja mainiosti myös sekasyöjälle. Hyödynnä kesän satokausi ja maukkaan täyteläiset kasvikset myös grillissä. Kokeile ihania grillattuja munakoisoja tai juustolla täytettyjä grillipaprikoita. Grilliruokien seuraksi sopivat esimerkiksi bataattiranskalaiset, uudet perunat tai erilaiset salaatit. Kokeile vaikkapa perinteistä amerikkalaisten suosikkia eli coleslaw-kaalisalaattia!

Grillaus voi ulottua myös jälkiruokiin. Hyödynnä kesän hedelmäsesonki ja valmista jälkiruoaksi ihanat grillatut nektariinit tai maukkaat grillatut omenavartaat kanelikreemillä. Alkusyksystä voit hyödyntää kotimaisia omenoita.

Jos käytössäsi ei ole ulkogrilliä, voit tietysti valmistaa kesäreseptiemme ruoat myös uunissa.

Valitse alta suosikkisi!

Teemat