Heikin
syntymäpäiväjuhlat Tarina unelman takaa
Ystävänpäivänä Maaret lähestyi meitä, koska hänellä oli yksi erityinen unelma toteutettavaksi. Maaretin setä Heikki on sosiaalinen ja lojaali ystävä, joka auttaa aina pyyteettömästi kaikkia. Tänä vuonna Heikki täytti 80-vuotta ja osti elämänsä ensimmäisen omakotitalon. Nyt oli Heikin aika saada yllätysjuhlat!
Heikki on juuri se ihminen kenelle soitetaan, kun joku on rikki tai apua tarvitaan. Hän kuuluu siihen sukupolveen, joka osaa korjata kaiken. Hän ei koskaan sano kenellekään ei, hän on aina valmis auttamaan kaikkia. Siksi hänellä onkin aivan älyttömästi hyviä ystäviä, Maaret kuvailee setäänsä.
Heikin oma koira jäi tänä vuonna auton alle. Hän on hyvissä väleissä naapureidensa kanssa ja kerran he pyysivät Heikkiä hoitamaan koiraansa Nipsua. Pian kävikin niin, että Heikki adoptoi Nipsun. Nyt he viettävät yhdessä mukavia päiviä Heikin talolla. Heikki on aktiivinen radioamatööri, ja juhlien jälkeisellä viikolla hän on menossa radioamatöörien leirille viikoksi.
–Tänään Nipsu menee leirin ajaksi hoitoon Siuntioon. Saa nähdä kummalle tulee enemmän vieroitusoireita, minulle vai koiralle, Heikki naureskee.
Juhlien yllätysmomentti onnistui täydellisesti, Heikillä ei nimittäin ollut aavistustakaan juhlista, kun Maaret meni varovasti ovelle yllättämään hänet.
– Sanattomaksihan siinä ensin meni, kun tämä tuli niin täydellisenä yllätyksenä. Sitten tuli vähän kiirus käydä suihkussa ennen kuin vieraat tulivat paikalle, Heikki naurahtaa ja kuvailee tuntemuksiaan yllätyshetkellä.
Maaret kertoi meille, että juhlapäivä meni Heikillä sydämeen asti. Viimeinen vuosi ei ole ollut Heikille helppo, hän on joutunut hyvästelemään rakkaitaan.
– Parasta tässä päivässä on ollut ehdottomasti Heikin leveä hymy, joka ei ole lakannut missään vaiheessa. Lisäksi meillä oli täällä ihana catering ja liikuttavia puheita, jotka menivät suoraan hänen sydämeen. Tänään Heikki on nähnyt, että ihmiset ovat hänelle kiitollisia ja häntä ajatellaan paljon, Maaret kuvailee juhlapäivää.
Unelmointi on tärkeää ja sitä kannattaa tehdä usein. Tulemme toteuttamaan vielä lisää unelmia, joista kerromme myöhemmin. Sillä välin voit käydä lukemassa tarinan siitä, kuinka toteutimme äidin unelman tyttären unohtumattomista ylioppilasjuhlista. Lisää unelmista ja kampanjasta täältä.