Lehmät nauttivat talviulkoilusta, varsinkin navetan himoulkoilija
Kun navetan ovet ennen iltalypsyä aukaistaan, Piiroomäen maatilan lypsylehmät kirmaavat hankeen ulkoilemaan. Talvi on lehmille mieluista ulkoiluaikaa, sillä viileä lumi tuntuu mukavalta sorkissa.
Kiteeläisen Piiroomäen maatilan tavallinen talvipäivä etenee tutussa rytmissä. Päivä käynnistyy navetassa puoli kuudelta aamulla, jolloin lehmät lypsetään ja ruokitaan. Aamutoimien jälkeen lehmät lepäilevät ja kuljeskelevat pihattonavetassa omien mieltymystensä mukaan. Iltapäivällä ennen iltalypsyä lehmien mieli alkaa täyttyä odotuksesta, sillä pian navetan ovet aukaistaan ja ne pääsevät ulkoilemaan.
– Kesällä navetan ovet ovat aina avoinna ja lehmä saa valita, haluaako se olla sisällä vai ulkona. Talvella lehmät saavat mahdollisuuden ulkoiluun aina, kun säät sallivat. Esimerkiksi hyvin tuulisella kelillä ulkoilu ei tee lehmille hyvää, sillä kylmä talviviima käy niillä silmiin, korviin ja utareisiin, kertoo Piiroomäen maatilan emäntä Sari Rouvinen.
Ulkoilu tukee lehmän hyvinvointia
Sari on huomannut, että moni lehmä nauttii talvisin ulkoilusta jopa enemmän kuin kesällä, sillä talvella ei ole ötököitä häiritsemässä. Lehmät tykkäävät lumesta ja hangista, sillä viileä lumi tuntuu mukavalta sorkissa.
– Kyllä sen näkee, että ne ovat riemuissaan, kun ne hyppivät hangessa, puskevat lumikasoja ja nuuhkivat ilmaa turpa kohti taivasta. Onhan se tilalliselle itselleenkin päivän paras hetki katsoa, kun lehmät iloittelevat pihalla. Siinä omatkin surut ja murheet unohtuvat.
Talviulkoilu edistää lehmien hyvinvointia monella tapaa. Se on erityisen tärkeää sorkkaterveyden kannalta, sillä lumi puhdistaa sorkkia ja sorkkavälejä. Vähintäänkin yhtä tärkeää on ulkoilun merkitys eläinten psyykkiselle hyvinvoinnille.
Rusina on navetan himoulkoilija
Lehmät ovat yksilöllisiä ulkoilutottumuksissaan. Läheskään kaikki lehmät eivät halua ulkoilla talvella, eikä osa välitä ulkoilusta kesälläkään. Piiroomäen lehmillä on vapaus valita.
– Aina on niitäkin vastarannan kiiskiä, jotka mieluiten makoilevat sisällä. Talvella lehmä viihtyy ulkona maksimissaan tunnin verran. Toiset käyvät vain kääntymässä ja palaavat heti sisälle. Rusina-kyyttömme on navetan himoulkoilija. Se on ensimmäisenä ovella lähdössä ulos ja viimeisenä sitä saa hätistellä sisälle, Sari naurahtaa.
Piiroomäen maatila on yksi niistä yli 400:sta Arlalle maitoa tuottavasta suomalaisesta maitotilasta, jolla tehdään viikon jokaisena päivänä arvokasta työtä suomalaisen ruoan saatavuuden turvaamiseksi. Ruoanturvaajat pitävät huolta, että Suomessa on jatkossakin saatavilla puhdasta, kotimaista maitoa, joka on tuotettu vastuullisesti eläinten hyvinvointi varmistaen.
Uusimmat artikkelit

Arla on valittu Suomen aktiivisimmaksi työpaikaksi

Biokaasun hyödyntäminen Arlan logistiikassa laajenee – nyt vuorossa on ensimmäisen biokaasumaitoauton käyttöönotto

Joka pisara maitoa käyttöön – ruokahävikin vähentäminen on yhteistyötä

Maitotilojen hiilijalanjälki laski neljä prosenttia

Edistämme luonnon monimuotoisuutta

Lehmät ja niiden hyvinvointi työssä tärkeintä

Eläinten hyvinvointi ja hiilijalanjäljen pienentäminen tuotannon ytimessä

Ingmariinin rasia on nyt entistä helpommin lajiteltava

Arla tekee pakkausten lajittelusta entistä helpompaa

Ukraina: Arla lahjoittaa ruoka-apua ja miljoona euroa sekä keskeyttää toimintansa Venäjällä

Haemme jälleen kesätyöntekijöitä monipuolisiin tehtäviin

Vastuullisuus näkyi monin eri tavoin Arla Suomen toiminnassa vuonna 2021
