Biokaasun hyödyntäminen Arlan logistiikassa laajenee – nyt vuorossa on ensimmäisen biokaasumaitoauton käyttöönotto
Arla on ottanut Suomessa käyttöön ensimmäisen biokaasua polttoaineenaan hyödyntävän maitoauton. Tiloilta maitoa noutavan keräilyauton liikennöinnistä aiheutuu jopa 90 prosenttia pienemmät kasvihuonekaasupäästöt verrattuna vastaavaan dieselpolttoainetta käyttävään kuorma-autoon.
Marraskuussa liikennöintinsä aloittanut uusi maidonkeräilyautomme toimii nesteytetyllä biokaasulla eli LBG:llä, jota siihen tankataan Gasumin biokaasuasemilta. Yhdellä tankkauksella auto kulkee arviolta noin 700–800 kilometrin matkan.
– Valitsimme nesteytetyllä biokaasulla kulkevan auton, sillä se mahdollistaa enemmän toimintamatkaa kuin paineistetulla biokaasulla toimiva auto. Keräilyauto kiertää maaseudulla, jossa se joutuu kulkemaan pitkiä matkoja tankkauksien väillä, kertoo maidonhankinta- ja logistiikkapäällikkö Robert Sandström Arla Oy:stä.
Jatkossa biokaasulla kulkevan keräilyauton tankkaus voi olla nykyistä vaivattomampaa, sillä Arla on mukana kehitysprojektissa, jossa maitotiloilla syntyvistä biomassoista voidaan tuottaa nesteytettyä biokaasua.
– Tavoite on, että biokaasun tankkauspisteitä voisi tulla aivan tilojen läheisyyteen, Robert mainitsee.
Keräilyauton kierros käynnistyy Sipoosta
Biokaasulla kulkevan keräilyauton kierros käynnistyy Sipoon meijeriltä, jonne tiloilta kerätty maito kierroksen lopuksi tuodaan. Autoon mahtuu kerralla reilu 40 000 litraa maitoa.
Kun keräilyauto saapuu tilan pihaan, kuljettaja tekee aluksi aistinvaraiset testit maidon laadusta haistellen ja maistellen, että kaikki on kunnossa. Tilatankista maito siirtyy letkua pitkin keräilyauton säiliöön noin 500 litran minuuttivauhtia. Tiloilta kerättävä maitomäärä vaihtelee sadoista tuhansiin litroihin. Keskimäärin yhdeltä tilalta saadaan kerralla 2500 litraa maitoa. Maitoauto vierailee tiloilla 2-3 päivän välein.
Biokaasuautot ovat osa Arlan ilmastotekoja
Uuden biokaasulla kulkevan maidonkeräilyauton lisäksi Arlalla on Suomessa käytössä neljä biokaasua hyödyntävää jakeluautoa, joilla tuotteitamme kuljetaan meijereistä tukkuihin ja vähittäiskauppoihin.
– Biokaasulla kulkeva logistiikka on osa meidän strategiaamme. Haluamme omalla esimerkillämme näyttää tietä ja edellytämme myös kumppaneiltamme uusiutuviin polttoaineisiin siirtymistä mahdollisuuksien mukaan, Robert toteaa.
Fossiilivapaaseen kuljetuskalustoon siirtyminen on yksi monista teoista, joilla Arla kulkee kohti ilmastotavoitteitaan. Tavoitteemme on vähentää oman logistiikan, tuotannon ja energiankäytön päästöjä 63 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2015 lähtötasosta ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Tavoite heijastaa sitä, mitä uusimman tieteen mukaan tarvitaan ilmastonmuutoksen haitallisimpien vaikutusten ehkäisemiseksi. Arla on sitoutunut ja hyväksytty mukaan tieteeseen pohjautuvaan Science Based Targets initiative (SBTi) -ilmastotavoitteeseen.
Uusimmat artikkelit

Suomen suurin auttamisen tapahtuma – Arla oli mukana mahdollistamassa #1000tekoa

Maitotilojemme päästöt ovat pienentyneet kymmenen miljoonaa kiloa

Täyttä höyryä viikon jokaisena päivänä – uusi sähkökattila pienentää merkittävästi Arlan Sipoon meijerin päästöjä

Arlan maitotiloilla tuotetaan kultamitalin arvoista maitoa

Tuottajamerkki nostaa valokeilaan maidontuottajien työn huomisen hyväksi

Saranakorkki Arlan tuotteissa - mistä on kyse?

Arlan aktiivinen vuosi huipentui sporttisiin pikkujouluihin

Hävikistä hyväntekeväisyyteen – Arla tukee ruokalahjoituksin ruoka-aputoimintaa

Vielä ihan hyvää syötäväksi

Eläinten hyvinvoinnista kertova ELVI-merkki löytyy nyt useista Arlan tuotteista

Kas näin kierrätät pakkaukset

Koululaiset tutustuivat Arlaan: ”Tänne voisi tulla töihin”

Arla on perhemyönteinen työpaikka

Arlan ja BirdLifen yhteistyöhanke on innostanut maitotilallisia toimiin

Kipan luomutilalla pääskyjen vähentyminen on myös huomattu

Maitotiloilla voidaan auttaa uhanalaisia pääskyjä

Kannustamme maitotiloja kestävän kehityksen toimenpiteisiin palkitsemalla niistä

Makutestin tulos: 94 % levitekäyttäjistä pitää Ingmariinista

Lehmät nauttivat talviulkoilusta, varsinkin navetan himoulkoilija

Arla on valittu Suomen aktiivisimmaksi työpaikaksi

Biokaasun hyödyntäminen Arlan logistiikassa laajenee – nyt vuorossa on ensimmäisen biokaasumaitoauton käyttöönotto

Joka pisara maitoa käyttöön – ruokahävikin vähentäminen on yhteistyötä

Maitotilojen hiilijalanjälki laski neljä prosenttia

Eläinten hyvinvointi ja hiilijalanjäljen pienentäminen tuotannon ytimessä

Lehmät ja niiden hyvinvointi työssä tärkeintä

Edistämme luonnon monimuotoisuutta

Ingmariinin rasia on nyt entistä helpommin lajiteltava

Arla tekee pakkausten lajittelusta entistä helpompaa

Haemme jälleen kesätyöntekijöitä monipuolisiin tehtäviin

Vastuullisuus näkyi monin eri tavoin Arla Suomen toiminnassa vuonna 2021

Arlan Walk to the Moon -liikuntahaaste kerrytti kilometrejä Kuuhun saakka

Kun lehmä saa olla lehmä, se voi paremmin

Kierrätyskaverit-tehtäväkirja toi kiertotalouden Suomen esikouluihin

Henkilöstömme arvioi: Arla on vastuullinen työnantaja

Kaikkien Arlalle maitoa tuottavien tilojen hiilijalanjälki on laskettu

Laitoimme toimintamme suurennuslasin alle: ruoka- ja pakkaushävikki pieneni

Kesätyöt Arlalla - tule meille töihin kesällä 2021

Malli nuorten ruokavalioon tulee vanhemmilta, kavereilta ja sosiaalisesta mediasta

Lähitilan maitoa Uudeltamaalta tuottavat laiduntavat lehmät

Kesätyössä pakkaussalin valvomossa voi soveltaa omaa osaamista
