14.12.2020
Tarinoita Sipoosta

Malli nuorten ruokavalioon tulee vanhemmilta, kavereilta ja sosiaalisesta mediasta

Pohjoismainen tutkimus paljastaa, että nuorten ruokailutottumuksiin vaikuttavat eniten vanhemmat, kaverit ja sosiaalinen media. Sen sijaan virallisilla suosituksilla ja opettajien, lääkäreiden tai terveysammattilaisten sanalla on heille vähemmän merkitystä.

Tämä selvisi Arlan teettämästä, tutkimusyritys Ipsoksen tekemästä tutkimuksesta, jossa 13–19-vuotiailta nuorilta kysyttiin suhtautumisesta tiettyihin ruokateemoihin Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Jokaisesta maasta mukana oli 500 nuorta.

“Vanhemmilla on arvokas rooli nuorten elämässä. He vaikuttavat esimerkillään alle 16-vuotiaiden nuorten ruokailutottumuksiin kaikkein eniten. Sitä vanhemmilla, yli 16-vuotiailla, ystävien ja sosiaalisen median merkitys vahvistuu. Ja vaikka asiantuntijoiden neuvoilla on nuorten omasta mielestä vähäisempi merkitys, voi olla, että ne vaikuttavat vanhempien kautta“, Arla Suomen tuotekehityspäällikkö Minna Elovainio sanoo.

Nuoret noudattavat samaa ruokavaliota kuin vanhempansa

Tutkimuksen mukaan joka kolmas 13–19-vuotiaista suomalaisista nuorista noudattaa jotakin ruokavaliota, tytöt vähän useammin kuin pojat. Suomessa suurin ryhmä on laktoosittomia (17 prosenttia nuorista). Toiseksi eniten on flexaajia eli kasvispainotteisesti syöviä (6 prosenttia nuorista) ja kasvisruokavaliota noudattavia (6 prosenttia nuorista). Vegaaneja on suomalaisnuorista kaksi prosenttia, samoin gluteenittomalla ruokavaliolla olevia. Nuoret ja vanhemmat ovat ruokavalioiden osalta hyvinkin tasoissa ja luvut ovat liki yksi yhteen, mikä tukee tutkimuksen tulosta vanhempien vahvasta vaikutuksesta.

“Vaikka ruokavaliota noudattaa vain kolmasosa nuorista, he kuitenkin uskovat, että huomattavasti suurempi osa kavereista – 56 prosenttia – on jollain ruokavaliolla. Tämä voi johtaa siihen, että nuoret kokevat tarpeettomasti ystävien kautta tulevaa painetta omia valintojaan kohtaan”, Minna Elovainio pohtii.

“Viestintää terveellisestä ruokavaliosta on kehitettävä niin, että nuoret innostuvat siitä”

Tutkimuksen mukaan suomalaisnuorista 58 % tuntee ravitsemussuositukset melko tai erittäin hyvin ja 89 % pitää niitä myös luotettavina. Viralliset suositukset eivät kuitenkaan innosta nuoria hakemaan lisätietoa, ja suomalaiset nuoret myös ajattelivat muiden maiden nuoria useammin, että suositukset ovat vanhanaikaista luennointia. Nuoret ovat kuitenkin kiinnostuneita hakemaan inspiraatiota sekä tietoa terveellisestä ja kestävästä syömisestä. Tärkeimmät tiedonhaun lähteet ovat verkosta löytyvät reseptit, sosiaalinen media ja YouTube.

“On tärkeää, että nuoret tietävät, miten terveellinen ja tasapainoinen ruokavalio koostetaan. Tutkimuksen tulos viittaa siihen, että viestintää nuorille olisi hyvä kehittää niin, että nuoret kokevat aihepiirin omakseen ja innostuvat siitä”, Minna Elovainio sanoo.

Arla satsaa terveyteen ja hyvinvointiin

Arla on sitoutunut kehittämään laadukkaita maistuvia tuotteita, jotka edistävät terveyttä ja hyvinvointia läpi elämän. Pohjoismainen nuorten ruokatutkimus on osa tätä kokonaisuutta.

”Maito on yksi ravintorikkaimmista elintarvikkeistamme. Siksi maito ja erilaiset maitotuotteet ovat helppo ja maukas hyvän ruokavalion perusta nuorille, ja toki myös pikkulapsille ja varttuneemmille”, Elovainio toteaa.

Tutustu tutkimusyritys Ipsoksen kesällä 2020 toteuttaman tutkimuksen tuloksiin tästä. Tulokset on esitetty englanniksi.