Huhu kertoi, että pohjoisen tienoilta löytyy kolme vahvaa, vaikkakin vaatimatonta naista, jotka kaikenlisäksi pitävät yhtä. Kävimme tutustumassa noihin kolmeen maitotilan emäntään ja siihen, millainen heidän roolinsa on tänään.
Heini tuli miehensä Teemun kotitilalle kaupungista ja on opetellut emännän taidot miehensä opastuksella. Apuna ovat olleet myös saman katon alla asuvat Teemun isä ja äiti. Nykypäivän tiloilla ei ole tarvetta puhua miesten ja naisten töistä. Kukin tekee sen, mitä parhaiten osaa ja tarvittaessa autetaan kaveria mäessä. Kesät tosin kuluvat Heinillä navetassa, kun Teemu on pellolla. Emännän rooli kasvattaa ihmisiä muun muassa puolisoina sekä yrittäjinä ja Jokelan tilalla päätökset tehdään aina yhdessä, eikä kukaan lähde sooloilemaan.
”Nainen ei ole meillä millään tavalla sivuroolissa. Mietimme aina yhdessä, mitä lähdemme tekemään ja kuinka sen toteutamme”, kertoo Heini.
Heini ja Teemu ovat erikoistuneet karjanjalostukseen, ja kova työ on tuottanut tulosta. Ay-karja palkittiin taannoin Suomen kolmanneksi parhaana. Hoitoalan töistä maatilalle loikannut Heini ehti työskennellä Rovaniemellä ja pyörähti töissä myös Oulussa ja Tampereella. Takaisin alansa töihin hän ei kuitenkaan enää lähtisi.
”Pidän tästä työstä, jota nyt saan tehdä, vaikka paljon joutuukin opettelemaan”, Heini kertoo.
Lue myös: Emäntänä Taina Karasti