Mustikkapiirakka

Mustikkapiirakka

60+ min
Mustikkapiirakka on koko perheen herkku, joka saa entistä pehmeämmän maun tuorejuustosta. Tarjoile mustikkapiirakka kermavaahdon kera!

Tee näin:

Mustikkapiirakka
  • Aloita valmistamaan mustikkapiirakka vaahdottamalla huoneenlämmössä pehmennyt voi ja sokeri. Lisää kananmuna vaahtoon vatkaten.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos vaahtoon.
  • Voitele halkaisijaltaan noin 27 cm piirakkavuoka, ja taputtele mustikkapiirakkataikina vuoan pohjalle sekä reunoille.
  • Paista pohjaa 200°C asteessa noin 10 minuuttia, kunnes se on kauniin vaaleanruskea. Nosta vuoka uunista.
  • Alenna lämpö 175°C asteeseen.
  • Vatkaa kulhossa sekaisin tuorejuusto, munat ja sokerit. Levitä seos piiraspohjalle.
  • Sekoita mustikat sekä perunajauhot kulhossa ja lisää seos tuorejuustotäytteen päälle. Viimeistele mustikkapiirakka ripottelemalla sokeri marjoille.
  • Paista mustikkapiirakkaa 30-40 minuuttia.
  • Tarjoa ihana mustikkapiirakka jäähtyneenä vaniljasokerilla maustetun kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.
Valmis!
Vinkki

Mustikat sopivat moniin makeisiin piirakoihin. Kokeile esimerkiksi mantelilastuilla ja taikinamuruilla päällystettyä helppoa mustikkapiirakkaa, rahkatäytteistä mustikkapiirakkaa tai mustikka-murupiirakkaa.

Ainekset

Mustikkapiirakka
100 g
Sokeria
1 dl
Kananmuna
1
Vehnäjauhoja
2½ dl
Leivinjauhetta
1 tl
Kardemummaa
2 tl
Täyte
Maustamatonta tuorejuustoa laktoositon
200 g
Kananmunia
2
Sokeria
1 dl
Vaniljasokeria
2 tl
Mustikoita
4 dl
Perunajauhoja
2 rkl
Sokeria
2 rkl
Tarjoiluun
2 dl
Vaniljasokeria
1 tl
Lisää herkullisia ideoita
Pannukakku
60+ min
Pannukakku
(33)
Raparperipiirakka
60+ min
Raparperipiirakka
(38)
Omenapiirakka
55 minuuttia
Omenapiirakka
(16)