Suomalainen kirjallisuus – kirjavinkkejä
Synnyinmaassani Suomessa ja nykyisessä asuinmaassani Islannissa on monta yhteistä tekijää. Niistä kaksi tärkeitä ovat kahvi ja kirjat. Suomalaiset ja islantilaiset juomme maailman eniten kahvia. Suomalaiset ja islantilaiset julkaisevat eniten kirjoja per asukas. Vaikka asunkin nykyään Islannissa ja elän täällä arkeani, suomalainen kirjallisuus on minulle kuitenkin edelleen hurjan paljon tärkeämpää kuin islantilainen kirjallisuus.
Haluankin nyt antaa viisi vinkkiä sellaisen kirjahyllyn ääreen, jossa lukee uusi suomalaisen kirjallisuus. Jos et ole vielä lukenut näitä, niin poimi tästä suosikkisi ja jatka lukuhaastetta.
Pekka Hiltunen. Onni. Onni kiskaisee mukaan jo ensimmäisillä sivuilla, kun toimittajana työskentelevä Oskari esitellään. Inhimilliset ja heti tutunoloiset päähenkilöt tuovat digitalisaation, intohimon, ihmisoikeudet ja vanhemmuuden suuret teemat lukijan iholle. Kirja lunastaa nimessään antamansa lupauksen: kirja on niin hyvä, että lopussa lukijan olo tuntuu onnelliselta. ”Kuvittelin, että voin valehdella sulle siitä kaikesta, mutta en mä pysty siihen. Oikeasti mä olen aivan erilainen mies.”
Tapio Koivukari. Unissasaarnaaja. Eletään 1940-luvun loppua, kun teini-ikäinen Tuulikki alkaa nähdä näkyjä ja saarnata parannuksen tarpeesta. Sodan pieksemät ihmiset hakevat turvaa uskonnollisesta hurmoksesta ja jonottavat kuulemaan Tuulikkia. Kylään saapuu myös miessaarnaaja, jolla on pahat mielessä. Synkistä aiheista huolimatta tarinan pinnan alla kuplii huumori.
Juha Itkonen. Palatkaa perhoset. Juha Itkonen kirjoitti vuonna 2005 menestysromaanin Anna minun rakastaa enemmän. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, kirjan päähenkilöt tapaavat jälleen.
”Isi rakastaa sinua. Tiedäthän sinä sen.”
”Tiedän.”
”Sano terveisiä äidille. Ja vauvalle myös.”
”Ei se ymmärrä niitä.”
”Sano silti. Nähdään pian.”
”Nähdään.”
Ina Westman. Syliin. Tarina alkaa osastolta 42 eli vaikeiden raskauksien osastolta. Ennenaikaisesta synnytyksestä, keskenmenon uhasta ja muista vaivoista kärsivät äidit ja äideiksi matkalla olevat kantavat mukanaan monenlaisia tarinoita. Äitien lisäksi episodimaisiin tarinoihin kutoutuvat mukaan myös potilaiden perheenjäsenten elämät ja osaston sairaalahenkilökunnan omat kohtalot. Westmanin esikoisteos on helppolukuista tekstiä vaikeista asioista. Syliin kertoo ihmisten kohtaloista ja erilaisten perheiden kohtaamista vaikeuksista ja siitä, miten niistä selvitään, jos selvitään. “Ja harvoinhan ihminen mitään näkee, jos ei tikulla osoiteta, totuutta tuskin koskaan.”
Anna-Leena Härkönen. Ihana nähä! Maailmassa ei ole koskaan liikaa tällaisia kirjoja. Elämä ilman Anna-Leena Härkösen lyhytkertomuksia olisi kuin pitkä junamatka ilman ravintolavaunua. Tylsää ja tasapaksua jytkytystä. Näitä lyhyttarinoita ahmii nopeasti – ja nauruun tikahtuen.
Siskontyttöni Tuuli ilmoitti kerran isoäidilleen: ‘Mummi mun on ihan pakko saada suklaata. Se vahvistaa pimpsan luita.’
Totta kai mummi antoi. Kuka nyt haluaisi ottaa vastuulleen lapsenlapsensa alapään hapertumisen?”