Salamatkustaja -blogin Satu
Moikku! Olen Satu Rämö, 38, yrittäjä, kirjailija ja kahden lapsen äiti. Rakastan lukemista, mutta ikäväkseni sille on jäänyt viime vuosina aivan liian vähän aikaa. Koska lukeminen on minulle tärkeää, sille pitää saada järjestettyä aikaa. Tänä vuonna aion lukea enemmän! Seuraavan 12 viikon aikana aion tuoda lukemisen takaisin arkirutiineihini.
Lukeminen on hyvä harrastus ja sitä voi tehdä monissa paikoissa, jos vain on aikaa. Hyvien kirjojen pariin sukeltaminen on viihdettä parhaimmillaan. 12 viikon aikana Satu ottaa lukemisen takaisin arkirutiineihin ja järjestää kalenterista tilaa rakkaalle harrastukselleen.
Lukeminen on ollut minulle jo pitkään hyvin rakas harrastus. Kasa luettuja hyviä kirjoja virkistää mieltä, antaa uusia ajatuksia ja vie seikkailuun. Mitä enemmän luen, sitä paremmin pystyn kirjoittamaan. Kirjoittaminen on tärkeä osa työtäni eli kirjojen lukeminen on minulle oikeastaan myös työkyvyn ylläpitoa. Viime vuosien kiireessä lukeminen on kuitenkin jäänyt aivan liian vähälle. Tänä vuonna aion lukea enemmän hyviä kirjoja! Tavoitteeni on lukea yksi kirja viikossa. Se vaatii uuden rutiinin luomista.
Ajankäyttö ja ajanhallinta ovat tärkeitä välineitä uuteen tavoitteeseen pääsyssä. Rutiinin luominen vaatii järjestelmällisyyttä myös kirjojen lukemisen osalta. Ei riitä, että olen päättänyt aikovani lukea enemmän. Päämäärään ei pääse ilman suunnitelmaa. Siksi aloitankin siitä.
Ennen kuin alan tehdä kirjalistoja, selvitän lukunopeuteni eli lasken, kauanko sadan sivun lukemiseen menee keskimäärin aikaa. Kun olen selvittänyt lukunopeuteni, pystyn arvioimaan, kuinka paljon aikaa viikosta minun täytyy varata yhden kirjan lukemiseen. Kirjan pituus vaihtelee tietysti teoksittain, mutta keskiverto romaani on pituudeltaan noin 250 sivua.
Tämän lupausohjelman tavoitteenani on lukea yksi kirja viikossa. Vaikka rakastankin äänikirjoja ja niiden kuuntelua, aion rajata ne tämän lupausohjelmani ulkopuolelle. Haluan keskittyä nyt nimenomaan lukemiseen. Äänikirjat ovat loistavia lenkkikavereita ja seuraa kävely- ja automatkoille, mutta tämän ohjelman myötä haluan nimenomaan keskittyä tekemään vain yhtä asiaa: lukemaan. Kun luen kirjaa, en halua tehdä muuta.
Olen yhdeltä ammatiltani kirjailija. Istun siis paljon koneen ääressä kirjoittamassa. Kirjoitan, katson ruutua, lataan läppäriä, heilutan hiirtä, teen google-hakuja, kuuntelen inspiroivaa musiikkia, mietin ja kirjoitan taas vähän lisää. Otan mieleni varastosta asioita, sanoitan ne ja kirjoitan ne kymmensormijärjestelmällä tiedostoon. Jos päässä ei ole mitä ottaa, kirjailija ei pysty tekemään töitä. Omaa luovuutta ja ajatusten runsautta on pakko vaalia. Tämä lukemishaaste ruokkii luovuuttani. Lukemalla kirjoja tungen päähäni uusia ajatuksia, sisältöjä ja näkökulmia. Siellä ne hölskyvät ja sekoittuvat kauniisti keskenään ja odottavat ulospääsyä.
Tällä viikolla aion keskittyä asioiden päähäni tunkemiseen: eli teen kirjalistan, joilla harjoittelen kirja per viikko -rutiinin lutviutumista osaksi arkea. Sille listalle hyväksyn vain fyysisiä kirjoja. Äänikirjat ja e-kirjat eivät tällä kertaa mahdu mukaan.
Kirjalistani on valmis! Valitsin siihen monia keskenään erilaisia hyviä kirjoja. Klassikkokirjat, uutuuskirjat ja kavereideni kirjoittamat kirjat. Toki listalleni mukaan piti saada mahtumaan vähintään yksi jännityskirja: pidän dekkareista, trillereistä ja kauhukirjoistakin. Näiden kymmenen teoksen avulla lukeminen on taas pian osa arkirutiinejani. Esittelen tässä viisi ensimmäistä kirjaa, ensi viikolla loput viisi.
Elina Lappalainen. Syötäväksi kasvatetut. Erittäin informatiivinen ja ilman paatosta kirjoitettu tietokirja suomalaisesta lihantuotannosta. Tietokirja, joka ei vanhene.
Jo Nesbø. Lepakkomies. Sain joululomalla loppuun Nesbøn karmivan loistavan uutuuden Jano. Kirjailijan nerokas tapa punoa juonia ja luoda pyöriviä näkökulmia vaatii lukemaan uudestaan Harry Hole -sarjan ensimmäisen kirjan Lepakkomies. En enää (onneksi!) muista, mitä siinä tapahtui.
Maaria Päivinen. Kellari. Islannissa asuva suomalainen kirjailijaystäväni on erittäin taitava kirjoittaja. Teksti on omaperäistä ja tarinat kerrassaan ihanan vänkyröitä. Kellari on karmea kirja, jonka aikanaan aloitin, mutta se jäi jostain syystä kesken. Nyt aion lukea sen loppuun!
Lucia Berlin. Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia. Tätä lyhytkertomuskokoelmaa on kehuttu valtavan paljon, että palan suorastaan halusta tarttua siihen.
Miina Supinen. Liha tottelee kuria. Supisen huumori on järkyn hyvää ja hänen kirjansa loisteliaita. Supisen esikoisteos on kuitenkin jäänyt minulta lukematta. Sen epäkohdan korjaan nyt.
Nyt on aika esitellä kirjalistani loppuosa. Valitsin tälle lukuhaastelistalle monia keskenään erilaisia hyviä kirjoja. Klassikkokirjat, uutuuskirjat ja kavereideni kirjoittamat kirjat. Toki listalleni mukaan piti saada mahtumaan vähintään yksi jännityskirja: pidän dekkareista, trillereistä ja kauhukirjoistakin. Näiden teosten avulla lukeminen on taas pian osa arkirutiinejani.
Heikki Aittokoski. Narrien laiva. Aittokoski on arvostettu ulkomaantoimittaja. Tässä kirjassa tarkastellaan pieleen mennyttä maailmaa ja sen ajankohtaisia aiheita. Upeaa päästä uutisaiheista pintaa syvemmälle.
Samuel Beckett. Huomenna hän tulee. Maailmankirjallisuuden klassikko listallani. Traaginen komedia absurdista maailmasta.
Kari Hotakainen. Klassikko. Tämäkin Klassikko listalla, totta kai! Kaikki alkoi siitä, kun söin joululomalla pitkästä aikaa lihapiirakan. Se alkoi velloa kummallisesti vatsassani ja sitä murinaa kuunnellessani mieleeni tuli Hotakaisen luoma autokauppiashahmo, joka söi valtavat määrät lihapiirakoita. Muistelisin, että se oli Klassikossa. Siksi tämä kirja pitää lukea uudestaan ja varmistaa asia. Ja Hotakainenhan on ihan best!
Katja Lahti. Pikkis, rohkea pikku mörökölli eli kirja kaikille, joita joskus jännittää. Tämä on lastenkirja ja kuulemma ihan helvatan hyvä sellainen! Tapaan Project Mama -blogista tutun Katja-ystäväni pian ja hän lupasi antaa minulle tämän kirjan. Jaiks ja jee! Luen sen ihan heti itse, ja sitten vähän myöhemmin myös lapsille.
Elena Ferrante. Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät. En ole lukenut Ferrantelta yhtäkään kirjaa. Kustantajani WSOY suositteli tarttumaan teokseen, joten täältä pesee!
Tämän haasteen alussa selvitin lukunopeuteni per sata sivua. Sen jälkeen tein listan kirjoista, joiden avulla aion harjoitella lukemisharrastukseni rutinoitumista.
Nyt on tullut aika valita arkiviikostani ne illat, joista lohkaisen kustakin tarvittavan ajan lukemiselle. Valitsin illoista tiistain, keskiviikon, torstain ja sunnuntain. Maanantaisin puolisoni on kiipeilyharjoituksissa, ja minä vastaan kotona iltatoimista. Omaa aikaa jää maanantaisin hyvin vähän. Perjantaisin käymme yhdessä koko perhe uimassa, joten sinä iltana lukemiset jäävät väkisinkin vähälle. Lauantai on – noh – lauantai: lapset valvovat myöhempään ja lauantai-iltana on tapana kyläillä. Islannissa kyläillään paljon. Koska monilla ystävillä on jo omia lapsia, tapaamme useimmiten jonkun kotona yhteisen illallispöydän ääressä. Lauantai-iltaisin meillä käy vieraita. Tai sitten me olemme perheen kanssa syömässä ystäviemme tai sukulaistemme luona. Lukuharrastus ei sovi lauantaillekaan.
Lukuharrastukseni olkoon siis tiistai-, keskiviikko-, torstai- ja sunnuntai-iltojen harrastus. Lupaan kautta kiven ja kannon, että noina iltoina en tee ylitöitä, katso sarjoja iPadilta tai järjestele sukkalaatikoita. Silloin on vain kirja ja minä. Minä luen.
Paras aika keskittyä lukemiseen on ilta. Se hetki, kun lapset ovat menneet nukkumaan ja puoliso on harrastuksissaan tai puuhailee omia juttujaan. Lukeminen on parasta silloin, kun jo aloittaessaan tietää, että kukaan ei keskeytä. Ei puhelin soi, ei pimahda vinkuva pehmolelu. Romaani kädessä on hyvä istua, kun tietää, että joku ei viiden minuutin kuluttua keskeytä.
Minä en lue kirjoja sängyssä. E-kirjat ovat käteviä lukea kännykänruudulta pimeässäkin ja äänikirjat voi kuunnella, vaikka silmät kiinni ja vastamelukuulokkeet päässä. Perinteisen kirjan lukeminen on kuitenkin parisängyssä julmetun hankalaa: jos tiedän lukulamppuni häiritsevän toisen nukahtamista, en pysty heittäytymään kirjan lukemiseen kunnolla. Niinpä luen olohuoneessa. Minulla on suuri vanha kirkkaanpunainen nojatuoli, jossa on korkea selkänoja. Tuolin lusikanmuotoisessa istuimessa saa täydellisen lukuasennon. Heitän jalat jakkaralle, teekupin asetan tuolin vieressä olevalle ikkunalaudalle ja kiskaisen villapeiton jalkoja lämmittämään.
Lukupaikkaa ei voi aliarvioida. Kun on löytynyt tarpeeksi pitkän ajan lukemiselle, löytänyt arjesta oikeat hetket lukea ja etsinyt itselleen sopivimmat kirjat, ei lukuharrastusta saa pilata huonolla lukuasennolla tai liian hämärällä valaistuksella. Etsi siis mukava soppi kotoasi ja tee siitä sinun oma lukemispaikkasi.
Kirjakauppa, antikvariaatti, nettikauppa, kavereiden kirjahyllyt. Minä hankin kirjani sieltä ja täältä, milloin mistäkin.
Koska olen yhdeltä ammatiltani kirjailija ja bloggaaja, kustantamot lähettävät minulle silloin tällöin mediakappaleita. Se on tietysti kätevä tapa saada uutuuskirjat käsiini. Laitan kuitenkin myös aika paljon rahaa kirjoihin. Kaikkein mieluisin kauppa minulle on aina ja ikuisesti kirjakauppa. Notkuvat hyllyt, paperin tuoksu ja hyllyjen päätyyn asetellut myyntityrkyt saavat sydämeni sykähtelemään ja kassan laulamaan.
Käydessäni työmatkoilla Suomessa menen aina kirjakauppaan. Käyn Akateemisessa, Suomalaisissa kirjakaupoissa ja Sammakon kirjakaupassa vielä silloin kun heillä oli Helsingin keskustassa kirjakauppa. Antikvariaateissakin on kiva piipahtaa, jos niitä vain osuu matkan varrelle. Hipelöin kirjakaupoissa etenkin kotimaista kirjallisuutta ja suomenkielisiä lastenkirjoja. Tuon työmatkoiltani joka kerta matkalaukussa mukanani kotiin ainakin pari romaania ja lapsille kirjatuliaisia.
Aina ei kuitenkaan tarvitse ostaa omaksi. Suomessa on maailman parhaat kirjastot ja Suomessa asuessani olinkin kirjastojen suurkuluttaja. Ja tiedättekös mitä: myös kirjailijat arvostavat sitä, että heidän kirjojaan lainataan kirjastoista. Suomessa kirjailija nimittäin saa jokaisesta teoslainasta pienen korvauksen itselleen. Kun kirjailijan kirjoja lainataan vuoden aikana kymmeniä tai jopa satoja kertoja, saa kirjailija jo ihan mukavan korvauksen kirjastonkäyttäjien lainakerroista. Suomalainen kirjastosysteemi on aivan ensiluokkainen. Suosittelen lämpimästi lainaamaan!
Synnyinmaassani Suomessa ja nykyisessä asuinmaassani Islannissa on monta yhteistä tekijää. Niistä kaksi tärkeitä ovat kahvi ja kirjat. Suomalaiset ja islantilaiset juomme maailman eniten kahvia. Suomalaiset ja islantilaiset julkaisevat eniten kirjoja per asukas. Vaikka asunkin nykyään Islannissa ja elän täällä arkeani, suomalainen kirjallisuus on minulle kuitenkin edelleen hurjan paljon tärkeämpää kuin islantilainen kirjallisuus.
Haluankin nyt antaa viisi vinkkiä sellaisen kirjahyllyn ääreen, jossa lukee uusi suomalaisen kirjallisuus. Jos et ole vielä lukenut näitä, niin poimi tästä suosikkisi ja jatka lukuhaastetta.
Pekka Hiltunen. Onni. Onni kiskaisee mukaan jo ensimmäisillä sivuilla, kun toimittajana työskentelevä Oskari esitellään. Inhimilliset ja heti tutunoloiset päähenkilöt tuovat digitalisaation, intohimon, ihmisoikeudet ja vanhemmuuden suuret teemat lukijan iholle. Kirja lunastaa nimessään antamansa lupauksen: kirja on niin hyvä, että lopussa lukijan olo tuntuu onnelliselta. ”Kuvittelin, että voin valehdella sulle siitä kaikesta, mutta en mä pysty siihen. Oikeasti mä olen aivan erilainen mies.”
Tapio Koivukari. Unissasaarnaaja. Eletään 1940-luvun loppua, kun teini-ikäinen Tuulikki alkaa nähdä näkyjä ja saarnata parannuksen tarpeesta. Sodan pieksemät ihmiset hakevat turvaa uskonnollisesta hurmoksesta ja jonottavat kuulemaan Tuulikkia. Kylään saapuu myös miessaarnaaja, jolla on pahat mielessä. Synkistä aiheista huolimatta tarinan pinnan alla kuplii huumori.
Juha Itkonen. Palatkaa perhoset. Juha Itkonen kirjoitti vuonna 2005 menestysromaanin Anna minun rakastaa enemmän. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, kirjan päähenkilöt tapaavat jälleen.
”Isi rakastaa sinua. Tiedäthän sinä sen.”
”Tiedän.”
”Sano terveisiä äidille. Ja vauvalle myös.”
”Ei se ymmärrä niitä.”
”Sano silti. Nähdään pian.”
”Nähdään.”
Ina Westman. Syliin. Tarina alkaa osastolta 42 eli vaikeiden raskauksien osastolta. Ennenaikaisesta synnytyksestä, keskenmenon uhasta ja muista vaivoista kärsivät äidit ja äideiksi matkalla olevat kantavat mukanaan monenlaisia tarinoita. Äitien lisäksi episodimaisiin tarinoihin kutoutuvat mukaan myös potilaiden perheenjäsenten elämät ja osaston sairaalahenkilökunnan omat kohtalot. Westmanin esikoisteos on helppolukuista tekstiä vaikeista asioista. Syliin kertoo ihmisten kohtaloista ja erilaisten perheiden kohtaamista vaikeuksista ja siitä, miten niistä selvitään, jos selvitään. “Ja harvoinhan ihminen mitään näkee, jos ei tikulla osoiteta, totuutta tuskin koskaan.”
Anna-Leena Härkönen. Ihana nähä! Maailmassa ei ole koskaan liikaa tällaisia kirjoja. Elämä ilman Anna-Leena Härkösen lyhytkertomuksia olisi kuin pitkä junamatka ilman ravintolavaunua. Tylsää ja tasapaksua jytkytystä. Näitä lyhyttarinoita ahmii nopeasti – ja nauruun tikahtuen.
Siskontyttöni Tuuli ilmoitti kerran isoäidilleen: ‘Mummi mun on ihan pakko saada suklaata. Se vahvistaa pimpsan luita.’
Totta kai mummi antoi. Kuka nyt haluaisi ottaa vastuulleen lapsenlapsensa alapään hapertumisen?”
Pelkäätkö sinä joskus sitä, että et osaa lukea jotain kirjaa oikein? Että joku kirja, jota muut ovat kehuneet valtavan paljon, tuntuukin sinusta tylsältä. Tai että et ymmärrä. Tai luulit että se oli jännityskirja, vaikka kaikkien muiden mielestä se olikin rakkausromaani?
Ei se haittaa! Jatka silti lukemista. Kirja yksissään ei ole mitään, vasta lukija tekee siitä kokemuksen. Kirja ei merkitse lukijalleen mitään, ennen kuin lukija on lukenut sen.
Kun luemme tekstiä, tulkitsemme sen aivoissa ja yhdistelemme sitä kaikkeen siihen, minkä tiedämme muutenkin. Kenelläkään ei ole täysin samanlaista tunne- ja kokemusmaailmaa kuin minulla.
Sitä paitsi lukukokemus voi samalla lukijalla olla eri tilanteissa erilainen. Voitteko uskoa, että aloitin kerran Sofi Oksasen Puhdistuksen, mutta lopetin sen kesken, koska se tuntui niin luvattoman pitkästyttävältä? Se kärpänen ja ne kurkkupurkit. Hohhoijaa, huokailin. Todennäköisesti olin lukiessani väsynyt. Tai ehkä ajattelin intensiivisesti jotain muuta, eikä aivoon mahtunut yhtään uutta tavaraa. Odotin muutaman kuukauden ja kokeilin uudestaan. Silloin jotain tapahtui; sukelsin tarinaan täysillä. Luin yötä päivää, parhaimmat luvut luin useampaan kertaan ennen etenemistä. Kirjan loputtua näin puhetta sisältäviä unia, joissa toistui Puhdistuksen lauseiden rytmi. Se oli suorastaan friikkiä. Ja niin ihanaa.
Sanotaan, että tylsät kirjat kannattaa suosiolla jättää kesken. Olen vähän eri mieltä. Kannustaisin mieluummin pitämään vähän taukoa ja yrittämään kohta uudestaan. Kirjallisuuden kanssa pitää välillä olla kärsivällinen. Helmeä ei ehkä heti haista.
Kysyin Salamatkustaja-blogini lukijoilta, mitä he haluaisivat tietää lukemisharrastuksestani. Tässä kymmenen valikoimaani kysymystä ja niihin vastaukset.
1. Millainen kirjahylly sinulla on?
Kirjahyllyni on neljässä paikassa. Työhuoneessani on sanakirjat ja osa tietokirjoista sekä pahvilaatikollinen tekijäkappaleita kirjoittamistani kirjoista. Olohuoneessa yksi seinällinen on täynnä kirjahyllyjä, mutta ne ovat valuneet sieltä myös ikkunalaudoille. Lastenhuoneen kirjahyllyssä on myös omia dekkareitani… Autostakin löytyy kymmenkunta kirjaa.
2. Kuka on suosikkikirjailijasi?
Tosi vaikea kysymys! Mutta pakko sanoa Anna-Leena Härkönen, koska ihmisten naurattaminen ja viihdyttäminen ovat tosi vaikeaa, ja Härkönen tekee sen joka kerta.
3. Paras kirjakauppa?
Kaikki, missä myydään suomenkielistä kirjallisuutta.
4. Mikä kirja on jäänyt kesken?
En yleensä halua jättää kirjoja kesken. Mutta kirjallisuudesta pitää myös nauttia, on kärsivällisyydelläkin oltava joku raja. Minulla se tuli vastaan Tervon Myyrässä, jonka olen aloittanut alusta kolme kertaa ja neljännen kerran äänikirjana. Ja aina se on jäänyt kesken. En vaan ymmärrä, enkä tiedä miksi.
5. Mitä luet juuri nyt?
Maaria Päivisen Kellari-romaania. Se on upea!
6. Lapsuuteni suosikkikirja?
Pupu Tupuna!
7. Mitä luet lapsillesi?
Tällä hetkellä suosikkeja ovat Anneli ja Onneli (8-vuotias esikoinen) ja Töttöröö-kirjat eli Reuhurinne-kirjat (2-vuotias kuopus).
8. Paras romaani?
En pysty vastaamaan, olen pahoillani…
9. Mitä kirjaa et suostuisi lukemaan?
Islanninkielistä Kalevalaa. Nukahtaisin kuitenkin jo ensimmäisellä sivulla.
10. Mitä kirjaa olet lukenut usein?
No Kalevalaa. Siellä on hurjan hauskoja ja kiinnostavia tarinoita, jotka aukesivat ainakin minulle vasta monen lukukerran jälkeen.
Olen pitänyt tämän lukuhaasteen ajan lukupäiväkirjaa. Olen jokaisen lukemani kirjan jälkeen kirjoittanut lukupäivän kohdalle kalenteriini pari virkettä lukemastani kirjasta. Usein havainto koskee tarinan vetävyyttä tai henkilöhahmoja. Kuka henkilöistä ärsytti? Kenen kanssa haluaisin lähteä vääntämään asioita mutkalle viinilasin ääreen? Välillä pohdin tarinan pohjavireitä ja sitä, mitä kirjailija on halunnut teoksellaan sanoa. Vai onko hän halunnut sanoa yhtään mitään. Välillä poimin lukupäiväkirjamerkintääni jonkun mieleenpainuvan lauseen, joka on ollut joko erityisen hyvä tai erityisen tökerö.
Lyhyen lukupäiväkirjamerkinnän tekeminen ei kestä kuin korkeintaan pari minuuttia. En panosta ulosantiin tai kirjoitusasuun. Kenenkään muun kuin minun ei tarvitse ymmärtää sitä, mitä kirjasta halusin itselleni merkitä muistiin. Pienen kynällä esiin pistetyn muistijäljen tallentaminen on hirvittävän hauskaa. Kun kirja on valmis, on hauska katsoa, mitä kaikkea se on minulle muistutellut.
Kirjasta jää itselle pidempi muistijälki ja sen lukemisesta arvokas kokemus, kun siitä kirjoittaa muistiin edes muutaman sanan. Eikä tässä ole tarkoitus mitään kirjallisuusesseetä tehdä vaan joku ihan harkitsematon ja lyhyt huomio. Joku viisas joskus sanoi, että elämä on täydellistä tilanteessa, kun arjen rutiinit on pystynyt ylevöittämään rituaaleiksi. Tee siis lukemisesta pikkuisen rituaali – muita teekupponen tai vesilasi, mukava istuma-asento ja suosikkiviltti. Ja kirjoita käteen osuvalla kynällä joka kerta ylös pari omaa ajatusta.
Ja lue kriitikoiden kirja-arvostelu netistä vasta jälkikäteen. Lue ensin itse ja jäsennä ajatuksiasi lyhyillä lukupäiväkirjamerkinnöillä. Päätä kirjan luettuasi itse, tykkäsitkö ja lue vasta sitten, mitä mieltä muut olivat.
Lukemishaaste lähenee loppuaan. Nyt on aika ottaa itselle pieni palkinto! Haluan suositella erästä poskettoman hyvää viihdekirjaa.
Liane Moriartyn Hyvä aviomies (suom. Helene Bützow) käsittelee, aahh, ihmissuhteita ja ihmisten välisiä salaisuuksia, joilla voi olla kohtalokkaita seurauksia, jos ne a) pitää salaisuuksina tai b) niitä ei pidä salaisuuksina. Koitapa siinä sitten päättää, mikä on oikein ja mikä järkevää.
Australialainen kotiäiti ja Tupperware-supermyyjä Cecilia löytää aviomiehensä vaimolleen osoittaman kirjeen, jonka saisi lukea vasta aviomiehen kuoltua. Totta kai Cecilia avaa kirjeen selvittääkseen miehensä salaisuuden. Sen jälkeen sattuukin sitten kaikenlaista kamalaa ja kamalan kiinnostavaa:
"Hän ei muistanut, miksi oli ylipäätään tullut ruokakomeroon. Ehkä siihen ei ollut muuta syytä kuin se, että hän oli yrittänyt rauhoittua katsomalla Tupperware-astioitaan. Niiden tilaa säästävien muotojen miellyttävää, tarkoituksenmukaista geometriaa. Siniset, ilmatiiviit kannet pitivät kaiken tuoreena ja raikkaana. Cecilian ruokakomerossa ei ollut pilaantuvia salaisuuksia."
Hyvä aviomies on hyvin kirjoitettu viihderomaanin ja murhamysteerin sekoitus televisiosarja Täydellisten naisten hengessä. Tällä kertaa pääsalailijat ja pettäjät ovat kuitenkin harmittoman oloisia isejä ja aviomiehiä.