Uudenvuodenlupaus: Pidä itsestäsi parempaa huolta

Hyvinvointi ja unelmatyö – edessä suuri elämänmuutos

Muoti mielessä -blogin Anne

Olin ihan onnellinen periaatteessa – sain tehdä työtä jota rakastin, kokea sen puitteissa mielenkiintoisia hetkiä. Olen puuhakas tyyppi, hyväntahtoinen ja huolehtivainen. Aika jännää, että niistä ominaisuuksista voi tulla ongelmia arkielämässä. Viime vuonna kuitenkin aloin tutkailla itseäni enemmän – mitä haluaisin tulevaisuudelta ja millaista arkea oikeastaan olisi ihana viettää. Huomasin unohtaneeni itseni lisäksi myös ystäväni. Ja vaikka kuinka rakastan työntekoa, oli aika harkita, missä muodossa töitä haluan tehdä. Päätin luopua päätyöstäni omistamassani yrityksessä ja toteuttaa haaveeni täyspäiväisestä bloggaajan ammatista. Näiden päätösten myötä myös pitkä parisuhteeni hiipui ja sen mukana oli aika katsoa elämää erilaisesta vinkkelistä. Kun päätöksiä alkaa syntyä, niitä tulee eteen lisääkin – “uusi elämä” alkaa ihan joka vinkkelistä erilaisella tavalla.

Pohdiskelijana aloin tietysti analysoida omaa käytöstäni, voimavarojani ja haaveitani. Päätin tehdä elämälläni jotain muuta kuin ennen.

Minun on opeteltava ajattelemaan enemmän itseäni, haluan olla sosiaalisempi ja tavata ystäviä enemmän. Mitä tulee fyysiseen kuntoon, stressaavimmassa vaiheessa laihduin entisestäänkin paljon ja ruoka ei maistunut. Liikuntakin on jäänyt olemattomaksi, olen satsannut lähinnä kävelylenkkeihin ja hyötyliikuntaan. Niinpä haluan panostaa sosiaalisuuden lisäksi myös terveellisempään ruokavalioon ja liikunnan lisäämiseen. Tänä vuonna myös haastan itseni olemaan itsekäs, nauttimaan toisten avusta ja laiskottelemaan hyvällä omalla tunnolla. Aion opetella uusia asioita ja käydä ihan huvikseni erilaisissa paikoissa, niin ulkomailla, kun ihan lähiympäristössäkin. On aika myös reipastua, pinnistää hiukan enemmän asioissa, joissa aikaisemmin olisin luovuttanut. Enkä anna arkuudelle valtaa, päätän uskaltaa useammin.

Tästä uudesta vireestä innostuneena olen laatinut itselleni eräänlaisen tsemppausohjelman kahdentoista viikon ajalle. Pyrin kiinnittämään jokaisen viikon aikana johonkin tavoitteeseen enemmän aikaa ja huomiota. Haluatteko tekin hypätä mukaan ja kehittää uusia näkökulmia omaan käyttäytymiseen ja elämään?

Tutustu Annen tsemppausohjelmaan!

12 viikkoa kestävässä ohjelmassa otetaan tarkasteluun hyvinvointi, onnellisuus ja elämänlaatu. Annella on unelmatyö ja etsinnässä myös hänelle sopivin liikuntamuoto.

Viikko 1–2

Miten voisin paremmin

Ensimmäisten viikkojen aikana hyvinvointi on avainasemassa. Keskityn syömään paremmin ja terveellisemmin. Lisään ruokavaliooni vihanneksia ja hedelmiä sekä niiden lisäksi myös proteiineja. Juon ehdottomasti enemmän vettä. Onnellisuus syntyy hyvästä olosta ja rauhallisesta mielestä. Pyrin viettämään aikaa ihmisten kanssa, joiden lähellä on hyvä olla. Hyvinvointi koostuu hyvästä omasta tunnosta; kun on hyvä itselleen on hyvä myös muille – siitä syntyy keveä mieli ja onnellisuus. Elämänmuutos on ainakin minulla ollut hyvä sysäys pysähtyä ja tutkiskella asioita. Terveys on tärkeää ja siihen vaikuttaa yleinen onnellisuus, sitä mieltä olen.

Tavoitteet lyhyesti:
- Veden juonnin lisääminen
- Sokerin minimoiminen ruokavaliosta
- Enemmän vihanneksia ja proteiineja
- Ystävien kanssa vietetty aika

Viikko 3–4

Uutta näkökulmaa työhön/harrastukseen

Olen viettänyt paljon aikaa kotona ja tietokoneella. Unelmatyö eli bloggaaminen sisältää paljon tietokoneella istumista. Pohdin kuitenkin, miten voin tehdä tuota unelmatyötä uudella tavalla. Osaamisen kehittäminen on aina ollut minulle tärkeää ja siksi haastan itseäni ajattelemaan esimerkiksi valokuvaamista uudella tavalla, nimittäin valokuvaamalla enemmän kodin ulkopuolella. Onnistuminen työssä on mahtavaa ja siksi on tärkeää, että unelmatyö kehittää sopivasti. Tämä on osa myös aktiivisuuden lisäämistä, sillä kodin ulkopuolelle liikkuminen lisää varmasti hyvää mieltä ja onnistuminen työssä saa uuden merkityksen. Tällaista voi toteuttaa monella tavalla, jos ei valokuvaa, voisi hyvin käyttää aktiivisuuden uuden harrastuksen etsimiseen tai mielenkiintoisten paikkojen tutkimiseen.

Tavoitteet lyhyesti:
- Toteuta mieluisia ja uusia asioita enemmän kodin ulkopuolella
- Opettele nauttimaan työstä ja onnistumisesta
- Ura on rakentamista, anna sille aikaa ja nauti sen kehittämisestä

Viikko 5-6

Ystävät ja yhteinen tekeminen

Ystävät ovat aina olleet minulle tärkeitä, mutta lipsahdin vuosikausiksi omaan oravanpyörääni, jossa minulla ei ollut tarpeeksi sijaa ystävyydelle. Elämänlaatu on kuitenkin tärkeää jokaiselle ja huomaan nyt, että siihen kuuluu vahvasti hyvät ystävät. Elämästä nauttiminen on mahtavaa ja kun sen voi jakaa toisten kanssa, on kaikki vielä parempaa. Joten pidän erityisen tärkeänä ystävien kanssa vietettyä aikaa, jossa välillä nauru raikaa ja välillä henkinen hyvinvointi on rehellisesti pöydälllä - silloin puidaan asioita yhdessä syvemmin. Lupaan nousta sohvalta tai työpöydän ääreltä useammin ja muistaa elämästä nauttimisen. Vuosi elämästä oli aika raskas ja sitä on hyvä käydä läpi yhdessä läheisten kanssa. Elämänlaatu on se, johon satsaan varmasti enemmän kuin koskaan ennen.

Tavoitteet lyhyesti:
- Muista tavata ystäviä!
- Uskalla puhua läheisillesi kaikista asioista, henkinen hyvinvointi alkaa avautumisesta

Viikko 7–8

Unohda ennakkoluulot ja pelot

Minulla on ollut ihan hirmuisesti erilaisia pelkoja ja jännityksen aiheita, rentoutuminen on yksi asia jota haluan kehittää. Haastan itseäni enemmän ja lupaus karistaa ennakkoluulot harteilta, heittäytyä ja uskoa, että kaikki menee hyvin, on osa elämän leppoistamista. Olen sitä jo aloitellutkin syksyn kuluessa ja rentoutuminen on sellaista, että siihen jää tavallaan koukkuun. Kun huomaa, että joku asia ei olekaan sitä mitä kuvitteli, vaan paljon parempaa tai sitten ei oikeastaan kummempaakaan. Kannattaa uskaltaa kokeilla asioita ja muodostaa sitten vasta mielipide niistä. Elä enemmän stressaa vähemmän - siinäpä tavoitetta.

Tavoitteet lyhyesti:
- Unohtaa arjen askareissa turhat maneerit ja ennakkoluulot
- Puhua peloista, rentoutuminen on helpompaa, kun ei jännitä yksin

Viikko 9–10

Ota vastaan apua ja hemmottelua

Uusi elämä on hyvä syy stressata vähemmän toisten miellyttämisessä – arvostus ei synny passaamisesta, vaan kuuntelemisesta ja osallistumisesta. Minulla on paha tapa yrittää hallita toisten tekemisiä. Tarkoitan toki hyvää, mutta huomaan tarjoutuvani tekemään asioita, joita toinen ihminen tekisi mielellään ja ihan hyvin itsekin. Kummallisesti sanon liian usein - minä voin tehdä – minä hoidan ja sen sellaista. Haastan itseni nauttimaan toisten huomionosoituksista, siitä kun joku toinen tekee asioita minun hyväkseni. Hyvä olo syntyy vuorovaikutuksesta ja siitä että jokainen tekee oman osuutensa asioista.

Tavoitteet lyhyesti:
- Malta mielesi ja anna toisten tehdä itse pienet askareet
- Nauti kun sinua hemmotellaan ja ota vastaan apua – ja myös pyydä sitä

Viikko 11–12

Opettele liikkumaan omalla tavallasi

Liikunta on aina ollut minulle vaikeaa. Olen aloittanut aktiivisen liikkumisen ihan liian monta kertaa, vaan huomatakseni, kuinka palaan taas pelkän hyötyliikunnan pariin. Nyt haen liikuntaseuraa ystävistä, jolloin varmasti tulee pysyttyä sovitussa tahdissa ja treenaaminen ei tunnu yksin puurtamiselta vaan sosiaaliselta kanssakäymiseltä, joka onnistuu minulta paremmin kuin sitkeä yksinharjoittelu. Liikunnan jälkeinen hyvä olo on myös mainio motivaattori. Liikunnan suhteen on tavoitteena tehdä elämän muutos, mutta omalla tavalla, ei liikaa vaatien. Olen varma, että onnellisuus lisääntyy, kun hyvä olo alkaa ihan fyysisestä kunnosta saakka.

Tavoitteet lyhyesti:
- Liiku enemmän ja itsellesi sopivalla tavalla
- Jaa liikkumisen ilo läheisten kanssa

Joskus on hyvä tukeutua muistiinpanoihin. Tällainen asioiden kirjaaminen tai kirjattujen suunnitelmien noudattaminen auttaa varmasti tavoitteisiin pääsemisessä. Kun on hetki aikaa, voi lukea uudelleen läpi, mikä on tavoite. Jaan tämän listan myös ystävieni kanssa, sillä kerrankin aion pyytää heiltä tukea tsemppiohjelman suorittamisessa!

Lue lisää!