Maito ja painonhallinta

Älä unohda maitovalmisteita, laihduttaja!

Kirjoittaja: maitoasiantuntijana tunnettu ravitsemusterapeutti THM Taina Luova

Laihduttajan ei kannata karttaa maitovalmisteita. Maidossa on nimittäin aineita, joista on painonhallinnassa hyötyä: kalsiumia, proteiinia, tiettyjä rasvahappoja sekä painonhallintaa edistävä molekyyli. Maito, jogurtti ja juusto kuuluvat terveelliseen ruokavalioon.

Parin viime vuoden aikana on saatu uutta tietoa siitä, että laihduttamisessa ja painonhallinassa ei ole kyse vain kaloreista eli ruuan ja juomien energiamääristä tai liikunnan määrästä. Ruokavalinnoillakin on merkitystä. Uusi tieto on suosiollista maitovalmisteille.

Jogurtti hoikentaa

Pitkäaikaisessa tutkimuksessa huomattiin, että jogurtin säännöllinen syöminen vähensi painon kertymista vuosien saatossa. Painolla on tapana nousta iän myötä, mutta ruokavalinnoilla sitä voi vastustaa. Jogurtin lisäksi painon kurissa pitämistä auttoivat vihannekset, täysjyvätuotteet, pähkinät ja hedelmät. Ei tiedetä, miksi jogurtti ehkäisee painonnousua. Se voi liittyä suolistobakteereihin, kylläisyyteen tai siihen, että jogurttia syövien ruokavalinnat ja elämäntavat muutoinkin auttavat painonhallinnassa. Ruokavalintojen lisäksi riittävä uni ja liikunnallinen elämäntapa estävät lihomista.

Maitovalmisteet kaventavat uumaa

Reilusti maitovalmisteita sisältävä laihdutusruokavalio vähentää rasvan määrää enemmän kuin ruokavalio, joka sisältää vain vähän maitovalmisteita. Ero ruokavalioiden välillä on maitoisen ruokavalion eduksi painona noin kilon verran ja vyötärön ympärysmitassa 2,5 senttimertiä.

Tässä tulee esiin maidon monipuolinen koostumus. Maidon tunnetuin ravintoaine lienee kalsium. Se on yksi vaikuttaja viedessään ruokavalion rasvaa ulosteeseen, jolloin sen sisältämä energiamäärä ei imeydy. Mutta se on vain yksi maidon tarjoamista avuista painonhallinassa.

Kevyt salaatti

Maitoproteiinit vaikuttavat aivoissa, lihaksissa, maksassa ja rasvasoluissa

Maidon kaksi pääproteiinia ovat kaseiini ja hera. Proteiinit lisäävät kylläisyyttä ja ehkäisevät lihaskatoa, joka liittyy niukasti energiaa sisältävään ruokavalioon. Kun lihakset säästyvät, laihduttamisen tulos pysyy varmemmin, koska lihaskudos kuluttaa paljon energiaa.

Heraproteiini, jota on 20 prosenttia maidon proteiinista, on osoittautunut erityisen mielenkiintoiseksi painonhallinnan kannalta. Se vähentää syödyn ruuan määrää ja muokkaa rasvasolun aineenvaihduntaa, veren sokeri- ja insuliiniarvoja sekä maksan rasvoja terveellisempään suuntaan.

Maidon rasvastakin löytyy apu painonhallintaan. Vahvimpia kandidaatteja ovat maitorasvan konjugoitu linolihappo (CLA) sekä sen keskipitkät rasvahapot.

Ihmeaine NR

Kaikkein uusin löytö maidon ja painonhallinnan saralla on nikotiiniamidiribodisi eli NR. Se on molekyyli, joka vaikuttaa solujen voimalaitosten eli mitokondrioiden toimintaan. Molekyyli on eristetty vasta maidosta, mutta sitä oletetaan olevan myös muissa tavanomaisissa elintarvikkeissa.