Tutkittua tietoa

Palauttavan loman salaisuudet – näin varmistat, että loma antaa enemmän kuin ottaa

Lukuaika 2 min

Lomaviesti päälle, läppärin kansi kiinni ja lomille lomps! Näin käynnistyy monen kauluspaitatyöläisen kauan odotettu kesäloma. Mutta miten varmistua siitä, että loma antaa enemmän kuin ottaa? Miten estää lomasuunnitelmien, erilaisten odotusten ja todellisuuden muodostuminen paineeksi – työstressin muuttuminen lomastressiksi? Jokainen meistä heittää työhuolet naulakkoon omalla tavallaan, mutta muutamaa vinkkiä noudattamalla palaat ansaitsemaltasi kesätauolta rentoutuneena ja virtaa täynnä!

Päätä hyvissä ajoin, mitä haluat lomaltasi

Toiselle tekemättömyys on se juttu, toinen suunnittelee ohjelman koko loman ajaksi. Kumpikin on yhtä oikein, kunhan se on oma tai perheen yhteinen päätös. 

Vaikka lukeutuisit ensin mainittuun ryhmään, ajatus täydellisestä lepolomasta, jossa ei kellolla eikä kalenterilla ole sijaa, on sekin päätös, joka kannattaa tehdä jo ennen loman alkua. 

Keskustelu puolison tai perheen kanssa onkin ensiarvoisen tärkeässä asemassa lomatoiveiden toteutumisen kannalta ja edellyttää usein joustoa kaikilta. Koko lomaa kun ei voi lillua vesipuistossa eivätkä toisaalta auringonlaskut riitä ainoaksi virikkeeksi koko porukalle.

Usein konfliktit syntyvät huonosta kommunikaatiosta: kun odotukset on käyty läpi ja jokainen on saanut kertoa omat toiveensa, vältytään yllätyksiltä ja jopa riidoilta. 

Sorry, mutta et ole korvaamaton

Myönnä pois, olet varmasti aina välillä kurkistanut työpaikan pikaviestimiin tai intraan, että kaikki on hyvin. Yksi onnistuneen loman tärkeistä päätöksistä on työasioiden sulkeminen hetkeksi kokonaan pois kuvioista. 

Etenkin loman alkuvaiheessa päässä rullaavat vielä tekemättömät asiat ja uusien projektien aloitukset, mutta mitä nopeammin niistä itse päättää irtautua, sitä nopeammin ne unohtuvat. Moni sanookin loman olleen täydellinen, jos ei loman jälkeen työkoneelle kirjautuessa salasana tule millään mieleen. Laita siis lomaviesti sähköpostiin ja kytke kaikki notifikaatiot pois lomasi ajaksi. Maailma ei lopu eikä liioin valmistu lomasi aikana! 

Nuku hyvin, voi hyvin

Ajatus hetkellisestä, täydellisestä vapaudesta normaalista arjesta lienee loman suurin anti, jota eri muodoissa tavoittelemme. Arkirutiinien rikkominen, kaikenlainen epäsäännöllisyys ja spontaanit fiiliksen mukaan tehdyt valinnat auttavat irtautumaan työelämästä ja siihen liittyvistä velvollisuudentunteista. 

Päiväunet, myöhäiset lounaat ja yhteiset herkutteluhetket vaikkapa mansikkakakun kera voivat olla merkittäviä asioita rentoutumisen kannalta, vaikka eivät tekoina suuria olekaan - etenkin lasten kannalta, joiden lomakokemus on pitkälti aikuisten valintojen varassa.

Unen merkitystä ei kannata väheksyä. Vaikka arjessakin viikonloput ehkä sallisivat leppoisat aamut, mahdollisuutta ei etenkään aktiivisissa lapsiperheissä välttämättä ole. Siksi jo muutama hyvin nukuttu yö voi tehdä suuren vaikutuksen olotilaan. 

Suorittamista vai palautumista?

Alkavaan lomaan voi monelle sisältyä koronakesien jälkeen matkoja ja tapahtumia sekä niihin liittyviä aikatauluja ja velvoitteita. Vaikka maisemanvaihdos viekin nopeasti pois työasioiden ääreltä, voi tarkka kalenterointi pahimmillaan jatkaa työperäistä stressin tunnetta, joskin toisessa muodossa.

Urheilijat puhuvat suorittamisen ja palautumisen välisestä suhteesta. Viimeisten tutkimusten mukaan urheilijan palautumiskyvyllä on vähintään yhtä suuri merkitys tulosten kannalta, kuin varsinaisella suorituskyvyllä. 

Lomaan tulisi suhtautua samalla vakavuudella, kuin millä urheilija suhtautuu palautumiseen. Entä jos loman tarkoitus ei olekaan suorituskyvyn parantaminen, vaan omien palautumiskykyjen kehittäminen? Hyvin palautuneena työt eivät tunnu rasittavilta: työtehtäviin keskitytään paremmin ja ongelmallisten asioiden ratkomiseen riittää puhtia. 

Viisi vinkkiä onnistuneeseen lomaan:

1 Puhukaa odotuksistanne puolisosi tai perheesi kanssa – sana on vapaa

2 Ota lomaa pikaviestimistä, sähköposteista ja muistutuksista. Pystyt siihen kyllä.

3 Anna aikaa lähimmillesi – unohda some

4 Riko rutiineja: syö satokauden herkkuja, maistele muita makuja kuin arkena.

5 Haaveile yhdestä asiasta, jota tältä lomalta talvella muistelet – toteuta se väljällä aikataululla

 

Lähteet:

Duodecim Terveyskirjasto

Mehiläinen