Lukuaika 3 min
Puiden kellastuvat lehdet ja aamun kirpeys ovat uuden vuodenajan ensimerkkejä. Päivät lyhenevät ja illat pimenevät. Syksyn tullen luonto ja metsäneläimet valmistautuvat talviunille. Jos haluat karhujen lailla vetäytyä talvihorrokseen ja herätä vasta kevätauringon lämpöön, saatat kärsiä kaamosväsymyksen oireista.
Jopa 30% suomalaisista kokee kärsivänsä talvikuukausina lievästä kaamosoireilusta. Kaamosväsymys alkaa useimmilla lokakuussa, on voimakkaimmillaan marraskuusta tammikuuhun ja lievittyy helmi-maaliskuun aikana, kun valon määrä lisääntyy.
Pimeään aikaan tekee mieli käpertyä sisään lämpimään, ottaa päivätorkkuja ja lohduttaa alakuloista mieltä herkuilla. Syksyn pimeydessä on kuitenkin jotain lohdullista – on aika pysähtyä. Koko ajan ei tarvitse tehdä, mennä ja suorittaa. Muista, että myös armollisuus itseä kohtaan lisää hyvinvointia.
Pimeä ajanjakso väsyttää, koska se sekoittaa sisäisen kellon toimintaa. Kirkasvalolampun valossa oleskelun on todettu toimivan kaamosväsymyksen hoidossa. Hoito tepsii parhaiten, kun päivittäisen valoannoksen nauttii heti herättyään klo 5.30-9.00 välillä. Aamun pimeydessä asteittain kirkastuva sarastusvalo saattaa auttaa unikekoa heräämisessä ja virkistää uneliasta mieltä.
Vaikka kaamosaikaan päivät ovat lyhyitä ja aurinkoisia hetkiä on vähemmän, pyri kuitenkin suuntaamaan ulos luonnonvaloon säännöllisesti. Erityisen tärkeää tämä on keskipäivällä ja niinä harvoina aurinkoisina syys- ja talvipäivinä, jolloin aurinko saapuu vierailulle.
Myös tunnelmallisella hämärällä on oma luonnollinen paikkansa hyvinvointia tukevassa päivärytmissä. Tiesitkö, että kynttilän pehmeässä valossa hyggeily saattaa tehdä olon raukeaksi ja auttaa näin laskeutumaan unten maille?
Kaamosväsymyksen oireisiin lukeutuu makeanhimo. Jos mielesi tekee makeaa tai hiilihydraattipitoisempaa ruokaa, yritä pitää kiinni kohtuullisuudesta. Voit myös keksiä itsellesi vaihtoehtoista ja terveellisempää lohturuokaa. Järjestä esimerkiksi perheen kesken lettukestit, mutta lastaa letun päälle reilusti pakkasesta kesän mansikoita ja mustikoita. Makeanhimon voi viedä mennessään myös herkullinen hedelmäsalaatti hunajaisen kermavaahdon kanssa.
Jos huomaat, että käsi hakeutuu karkkipussille aina televisiota katsellessasi, niin tarjoa itsellesi uusia virikkeitä. Päätä ottaa haltuun uusi taito – neulo tv-illan lomassa villasukat pakkasaamua lämmittämään tai muhkea pipo talveksi pulkkamäkeen. Käsillä tekeminen tarjoaa aivoille uutta virikettä ja haastetta. Puuhastelun myötä saat käsillesi muuta tekemistä ja turhat mieliteot unohtuvat kuin vahingossa.
Kaamosväsymyksen karkotuksessa kannattaa kiinnittää huomio rutiineihin. Yritä syödä väsyneenäkin säännöllisesti 3–5 tunnin välein ja lastaa lautaselle annosmallin mukaan puolet kuitupitoisia kasviksia ja neljäsosat valitsemaasi proteiinin lähdettä sekä hiilihydraattia.
Yritä pitää kiinni itsellesi jo rutiineiksi muodostuneista liikuntatottumuksista. Oli se sitten aamuvarhaisella tehty kävelylenkki yhdessä nelijalkaisen ystävän kanssa tai tavoitteellisempi hikilenkki. Muista, että on ihan ymmärrettävää, jos keskellä vuoden pimeintä aikaa ei huvita aloittaa uutta liikuntaharrastusta tai pyrkiä liikunnan määrän maksimoimiseen. Pidä kiinni niistä hyvistä tavoista, jotka sinulla jo on – se riittää! Myös hyötyliikunta lasketaan!
Unirytmiään kannattaa vaalia erityisesti kaamosaikaan. Mene nukkumaan ja herää aina samoihin aikoihin. Jos iltaisin tuntuu siltä, että on vaikeaa rauhoittua yöpuulle, kokeile tietoisen läsnäolon harjoituksia tai kiinnitä huomiota iltasyömiseen.
Monet huomaavat, että jatkuva pimeys vetää herkästi mielenkin matalaksi. Keskity silloin tekemään itsellesi mieluisia asioita. On tutkittu juttu, että läheisten ja itselle rakkaiden ihmisten seura piristää ja auttaa jaksamaan pimeän ajan yli. Pyydä vaikka ystävät luoksesi laittamaan ruokaa, menkää teatteriin tai suunnitelkaa yhteinen viikonloppureissu. On ihanaa, kun on tiedossa jotain arjen aherruksesta poikkeavaa ohjelmaa, mitä odottaa.
Säännöllisen kuntoliikunnan on huomattu lievittävän kaamosoireita ja lisäävän kirkasvalohoidon tehokkuutta. Vaikka pimeään aikaan sykettä nostattava liikunta olisi hyödyllistä, kaikki eivät koe sitä omakseen. Erityisesti silloin kannattaa suunnata luontoon, sillä siellä liikumme huomaamattamme reippaammin kuin sisätiloissa. Luontoliikunnalla on myös suotuisia vaikutuksia mielen hyvinvointiin.
Älä anna kaamosväsymyksen viedä mennessään. Kaamos on erinomainen ajankohta opetella armollisuutta itseään kohtaan – on ihan sallittua rauhoittua kotona viltin alla.
Lähteet:
Duodecim terveyskirjasto. Kaamosmasennus: https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00377