Moussaka

Moussaka

1 tunti
Moussaka on tyypillinen ruoka esimerkiksi Lähi-Idässä. Moussakan maku paranee säilytyksessä eli sen voi valmistaa jo tarjoilua edeltävänä päivänä.

Tee näin:

  • Aloita valmistamaan moussaka laittamalla uuni lämpenemään 225°C asteeseen.
  • Leikkaa munakoiso senttimetrin paksuisiksi viipaleiksi ja aseta palat talouspaperin päälle. Ripottele munakoisojen päälle suolaa.
  • Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Paista sipulit pehmeiksi voissa paistinpannulla.
  • Lisää jauheliha pannulle ja paista sekoittaen niin, että se murenee. Lisää joukkoon tomaattimurska, tomaattipyree, kaneli, suola ja mustapippuri. Anna kastikkeen kypsyä noin 5 minuuttia.
  • Vatkaa jauhot ja 1½ l maidosta kattilassa. Kaada kattilaat loppu maito ja keitä samalla vispaten. Anna kastikkeen kypsyä noin 3 minuuttia.
  • Sekoita kastikkeen sekaan 1 ½ dl juustoa, suola ja vatkattu kananmuna. Sekoita kastike tasaiseksi.
  • Pyyhi neste munakoisoviipaleiden pinnalta ja paista ne voissa pannulla noin 1 min. per puoli.
  • Voitele uuninkestävä vuoka ja lisää kerroksittain munakoisoviipaleita ja jauhelihakastiketta vuokaan. Kaada juustokastike päälimmäiseksi ja ripottele moussakan päälle loput juustoraasteesta.
  • Paista moussakaa uunin alaosassa noin 30 minuuttia.
Valmis!
Vinkki

Moussaka maistuu mahtavalta vielä seuraavanakin päivänä paistamisesta, joten voi valmistaa moussakan jo tarjoilua edeltävänä päivänä tai sitä edellisenä päivänä.

Ainekset

Munakoisoa
600 g
Suolaa
1 tl
Jauhelihakastike
Keltasipulia
2
Valkosipulinkynttä
2
Jauhelihaa
400 g
Tomaattimurskaa
400 g
Tomaattipyreetä
2 rkl
Kanelia
2 maustemitallista
Suolaa
½ tl
Mustapippuria
1 maustemitallinen
Juustokastike
Vehnäjauhoja
2 rkl
3 dl
2 dl
Suolaa
1 maustemitallinen
Kananmuna
1
Lisää herkullisia ideoita
Kasvismoussaka
45 minuuttia
Kasvismoussaka
(45)
Lasagne
50 minuuttia
Lasagne
(52)
Makaronilaatikko
60+ min
Makaronilaatikko
(35)