Whoopie Pies

Whoopie Pies

Whoopie pies eli täytekeksit ovat rantautuneet meille USA:sta. Se perinteinen Whoopie pie koostuu kahdesta suklaakeksistä joiden välissä on vaniljakreemiä.
https://www.arla.fi/reseptit/whoopie-pies/

Tee näin:

  • Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi kaakao joukkoon sihdin läpi. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri keskenään sähkövatkaimella vatkaten. Lisää muna edelleen vatkaten. Lisää joukkoon puolet kuivista aineista vatkaten. Kaada sekaan maito. Lisää loput kuivat aineet ja sekoita nopeasti vatkaimella sileäksi. Nosta lusikalla samankokoisia nokareita leivinpaperoidun uunipellin päälle. Huomioi, että taikina leviää kypsentyessään jonkun verran. Paista noin 10 minuuttia. Jäähdytä. Sekoita täytteen aineet keskenään. Laita nokare täytettä leivonnaisen päälle ja nosta toinen leivonnainen kanneksi. Paina hellästi, jolloin täyte leviää kauniisti reunoille asti.
Valmis!
Vinkki

Villiä makua saat kun vaihdat täytteen vaniljan kuivattuun mesiangervoon. Huom: ei aspiriiniallergisille.

Reseptin on suunnitellut Sillä Sipuli-blogin Merituuli!

Ainekset

Taikina
Vehnäjauhoja
3 dl
Kaakaojauhetta
1½ dl
Leivinjauhetta
1½ tl
Vaniljasokeria
1 tl
Suolaa
½ tl
2½ dl
Arla Ingman Luomu Meijerivoita
4 rkl
Fariinisokeria
2½ dl
Kananmuna
1
Täyte
Maustamatonta tuorejuustoa
4 rkl
Arla Ingman Luomu Meijerivoita
4 rkl
Tomusokeri
5 dl
Vaniljasokeria
1 tl
Lisää herkullisia ideoita