Tofupata

Tofupata

45 minuuttia
Täyteläinen tofupata saa makunsa valmiiksi maustetusta ruokakermasta sekä kookosmaidosta. Rapeaksi paahdettu tofu kruunaa herkullisen aterian.

Tee näin:

  • Leikkaa tofu noin kahden sentin paksuisiksi viipaleiksi. Aseta palaset talouspaperien väliin, painele ja anna ylimääräisen nesteen imeytyä paperiin sillä aikaa kun leikkaat kasvikset.
  • Pese ja perkaa kukkakaali ja paloittele se reilun kokoisiksi paloiksi. Kuori ja leikkaa sipulit neljään osaan. Pese ja viipaloi puikulapaprika ja kesäkurpitsa.
  • Kuumenna loraus öljyä padassa ja laita tofupalat paistumaan. Paista molemmin puolin kunnes tofut saavat pintaansa hieman väriä. Kaada tofupalojen päälle soijakastike ja limen mehu, ja mausta suolalla ja valkopippurilla.
  • Paista vielä hetki molemmin puolin, kunnes mausteet ovat imeytyneet ja tofun pinta on paahtunut. Nosta tofupalat padasta sivuun odottamaan.
  • Nosta pataan sipulit ja kuullota hetki. Lisää joukkoon kukkakaalin palat ja kuullota niitä hetki sipulien kanssa. Lisää pataan kesäkurpitsat, paprikat ja vesi. Sulje kansi ja anna kasvisten kypsyä noin 10 minuuttia keskilämmöllä.
  • Lisää pataan kookosmaito ja ruokakerma, sekoita hyvin ja keitä ilman kantta keskilämmöllä noin 15 minuuttia, välillä sekoittaen.
  • Lisää pataan kasvisten päälle tofuviipaleet juuri ennen tarjoilua. Anna niiden lämmetä hetki kannen alla ja tarjoile heti.
Valmis!

Ainekset

Ainekset
Maustamatonta tofua
300 g
Kukkakaalinnuppuja
n 300 g
Isoa sipuleita
2
Paprika
1
Kesäkurpitsaa
n 200 g
Rypsiöljy paistamiseen
Soijakastiketta
1 rkl
Limetin mehu
½
Suolaa
¾ tl
Valkopippuria
ripausta
Vettä
1½ dl
Kookosmaitoa
2 dl
( 1 prk ) Arla® Lempi Fraîche Mex kerma
2 dl
Lisää herkullisia ideoita
Nyhtökaurastroganoff
30 minuuttia
Nyhtökaurastroganoff
(57)