Smoothiekakku

Smoothiekakku

30 minuuttia
Smoothiekakku on täydellinen herkku hedelmien ystäville. Hedelmien, jogurtin ja hunajan ansiosta smoothiekakku on sekä makea että raikas.

Tee näin:

  • Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi (halk. 20 cm). Hienonna keksit ja lisää joukkoon omenasose. Sekoita tasaiseksi ja painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka odottamaan jääkaappiin.
  • Valmista smoothiekakun täyte. Laita liivatelehdet omaan kulhoon tai syvälle isolle lautaselle ja kaada päälle kylmää vettä, niin että liivatelehdet peittyvät vedellä. Anna liota n. 5 min.
  • Sekoita mangosmoothie, mangojogurtti sekä hunaja isossa kulhossa tasaisesti.
  • Kuumenna omenamehu kiehuvan kuumaksi. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kuuman omenamehun joukkoon. Sekoita samalla niin kauan, että kaikki liivatelehdet ovat liuenneet mehuun. Anna jäähtyä hetki.
  • Kaada seos ohuena nauhana muiden ainesten joukkoon samalla sekoittaen. Sekoita tasaiseksi.
  • Kaada smoothiekakun seos irtopohjavuokaan ja siirrä jääkaappiin. Anna hyytyä vähintään 5 tuntia, mielellään yön yli.
  • Irrota smoothiekakun reunat irtopohjavuoasta veitsen avulla.
  • Siirrä smoothiekakku tarjoilulautaselle ja koristele hedelmillä ja tuoreilla mintun lehdillä.
Valmis!

Ainekset

Pohja
Digestive-keksejä
n. 10 kpl
Omenasosetta
¾ dl
Täyte
Arla Luonto+ Mango smoothie
(500ml) 1 prk
5 dl
Juoksevaa hunajaa
3 rkl
Liivatelehteä
11 kpl
Omenamehua
1 dl
Koristeluun
Kiivi
1 kpl
Appelsiinia
1 kpl
Karambola
1 kpl
Passionhedelmää
1 kpl
Limeä
1 kpl
Tuoretta minttua
Lisää herkullisia ideoita
Rahkakakku
60+ min
Rahkakakku
(5)
Suklaa-smoothie bowl
15 minuuttia
Suklaa-smoothie bowl
(1)