Banh mi

Banh mi

45 minuuttia
Banh mi on vietnamilainen patonki täynnä makua. Banh mi yhdistää tuoreet maut, pikkelöidyt kasvikset ja maukkaan kanan. Kokeile reseptiä!

Tee näin:

  • Aloita valmistamaan Banh mi -patongit ja tee ensiksi täytteet.
  • Valmista ensiksi pikkelöidyt kasvikset. Kuori ja paloittele porkkanat ohuiksi tikuiksi. Viipaloi retiisit. Keitä kattilassa etikka, sokeri ja vesi.
  • Ota kattila liedeltä ja laita vihannekset liemen joukkoon kattilaan. Jätä vihannekset pikkelöitymään vähintään 15 minuutiksi.
  • Tee créme fraîche -kastike. Sekoita créme fraîche, majoneesi ja silputtu valkosipuli keskenään pienessä kulhossa.
  • Mausta kana suolalla ja pippurilla. Paista kanaa pannulla voissa noin 5-6 minuuttia, kunnes kana on kauttaaltaan kypsää. Anna kanan jäähtyä hetken aikaa ja leikkaa sitten viipaleiksi.
Banh mi -patongin kokoaminen
  • Kokoa seuraavaksi Banh mi. Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa patonki pituussuunnassa kahtia.
  • Levitä patongin väliin kastiketta ja täytä paistetulla kanalla, pikkelöidyillä kasviksilla, jalopenoilla, kurkulla ja tuoreella korianterilla.
  • Laita patongin kansi täytteiden päälle ja leikkaa neljään osaan.
  • Banh mi sopii mainiosti lounaaksi tai välipalaksi.
Valmis!
Vinkki

Voit myös valmistaa tällä helpolla reseptillä majoneesia itse!

Ainekset

Pikkelöidyt kasvikset
Porkkanoita
2 kpl
Retiisejä
125 g
Etikkaa (12%)
½ dl
Sokeria
1 dl
Vettä
1½ dl
Créme fraîche -kastike
1 dl
Majoneesia
1 dl
Marinoituja jalopenoviipaleita
16 kpl
Valkosipulinkynttä
1 kpl
Kana
Kanan rintafileetä
250 g
Suolaa
½ tl
Mustapippuria
2 maustemitallista
Lisukkeet
Puolikas kurkku
Patonkia
1 kpl
Ruukku tuoretta korianteria
Lisää herkullisia ideoita