Naan-leivät

Naan-leivät

Arvioi

(1)

Intialainen naan-leipä valmistuu kätevästi kuumalla pannulla. Lämmin leipä maistuu ihanalta jugurtista ja kurkusta valmistetun raita-kastikkeen kanssa.

Ainekset

Annokset

Raita-kastike

Naan-leipä

Tee näin:

Tee näin:

RAITA-KASTIKE: Kuori ja raasta porkkana. Raasta kurkku. Mittaa Arla Lempi Turkkilainen jogurtti kulhoon (käytä jäljelle jäävä jogurtti naan-leipään) ja nosta raasteet jogurtin joukkoon. Mausta suolalla, chilillä ja kardemummalla. Sekoita ja anna maustua jääkaapissa pari tuntia. NAAN-LEIPÄ: Ota 1 dl Arla Lempi Turkkilaista jogurttia puoli tuntia aikaisemmin huoneenlämpöön. Mittaa hiiva, sokeri ja lämmin vesi pieneen astiaan ja sekoita haarukalla. Sulata voi mikrossa. Sekoita omassa kulhossa jauhot ja suola. Kun hiivaseoksen pinnalle on muodostunut kerros kiinteää vaahtoa (n. 5 min.), kaada joukkoon jogurtti. Sekoita haarukalla varovasti tasaiseksi. Tee jauhojen keskelle iso kolo ja kaada hiivaseos sekä sulanut voi koloon. Sekoita hiivaseos ja jauhot yhteen varovasti haarukalla. Tärkeää on, että jauhot sekoittuvat nesteen joukkoon pikkuhiljaa. Kun kaikki neste on sekoittunut jauhoihin, vaivaa taikinaa käsin muutama minuutti, kunnes löysä taikina on tasaisen tuntuista ja irtoaa käsistä hiukan paremmin. Taikinan kuuluu jäädä löysäksi. Ota esiin toinen iso kulho. Voitele se oliiviöljyllä ja nosta vaivattu taikina kulhoon. Pyörittele taikinaa niin, että se on pinnaltaan öljyinen. Laita taikina kohoamaan vedottomaan ja huoneenlämpöiseen paikkaan, esimerkiksi kylmään uuniin, kahdeksi tunniksi. Laita paistinpannu lämpenemään liedelle. Jaa kohonnut taikina kahdeksaan osaan. Jauhota leivinalusta ja painele kevyesti jauhotetuilla käsillä taikinapallot pyöreiksi, noin 1 cm paksuisiksi leipäsiksi. Nosta leipä kuumalle öljyttömälle pannulle varovasti yhdestä reunastaan, toisella kädellä auttaen. Näin saat leipään naanille ominaisen muodon. Paista naan kypsäksi molemmin puolin. Leipä saa paahtua tummaksi ja sen pitää olla läpikypsä. Pannu on riittävän kuuma, kun leivän pinnalle muodostuu kuplia. Tarjoa naan-leivät tuoreeltaan raita-kastikkeen kanssa.