Vadelmatäytekakku

Vadelmatäytekakku

Perinteinen täytekakku saa väriä ja makua vadelmista, ja vie kielen mennessään! Nam!
https://www.arla.fi/reseptit/vadelmataytekakku/

Tee näin:

  • Kuumenna uuni 175-asteiseksi. Voitele ja jauhota pyöreä kakkuvuoka (ø noin 24 cm). Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita vehnäjauhot, perunajauho ja leivinjauhe keskenään ja lisää varovaisesti munavaahtoon. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Anna kakun vetäytyä vuoassa hetken aikaa ja kumoa sitten ritilälle jäähtymään. Sekoita puolet vadelmista ja sokeri. Anna seistä noin 30 minuuttia kunnes sokeri on sulanut vadelmien joukkoon. Kääntele marjoja muutaman kerran tänä aikana. Vatkaa kerma vaahdoksi. Leikkaa kakku kolmeen osaan. Sekoita 2/3 vadelmista ja 2 dl kermavaahtoa ja levitä yhden pohjan päälle. Sekoita loput vadelmat ja 2 dl kermavaahtoa ja levitä seuraan kerroksen päälle. Nosta päälle viimeinen kakkupohja. Levitä päälle loppu kermavaahto. Koristele vadelmilla ja sitruunamelissan lehdillä.
Valmis!

Ainekset

Kakkupohja
Kananmunia
4
Sokeria
2 dl
Vehnäjauhoa
1 dl
Perunajauhoja
1 dl
Leivinjauhetta
1 tl
Täyte ja koristelu
Vadelma
2 l
Sokeria
¾ dl
5 dl