Empanadat

Empanadat

1 tunti
Empanadat tai empanadas – kyse on kuitenkin samasta asiasta: herkullisista suolaisista piirakoista, jotka ovat tuttuja Espanjasta. Kokeile reseptiä!

Tee näin:

  • Aloita valmistamaan empanadat tekemällä ensiksi täyte. Kuori ja silppua sipuli. Paista jauheliha ja sipuli pannulla voissa.
  • Lisää tomaattipyree, murskatut tomaatit, paprikajauhe ja chilihiutaleet.
  • Hauduta täytettä noin 25 minuuttia ja mausta suolalla.
  • Anna täytteen jäähtyä samalla kun valmistat taikinan. Laita uuni lämpenemään 175°C asteeseen.
  • Sekoita kaikki piirakkataikinan ainekset kulhossa tasaiseksi taikinaksi.
  • Jaa taikina 12 kappaleeseen ja kaulitse palat pyöreiksi, halkaisijaltaan noin 12 cm kokoisiksi kiekoiksi.
  • Laita jauhelihaa, oliivi ja juustoa toiselle puolelle taikina kiekon toinen puoli päälle.
  • Painele kiekon reunat kiinni toisiinsa haarukalla.
  • Aseta puolikuunmuotoiset empanadat leivinpaperin päälle pellille.
  • Vatkaa kananmuna rikki haarukalla. Voitele empanadat kananmunalla.
  • Paista empanadat uunin keskitasolla noin 25 minuuttia, kunnes piirakat saavat hieman väriä pintaan.
  • Tarjoile valmiit empanadat salaattisekoituksen kanssa.
Valmis!

Ainekset

Täyte
Naudan jauhelihaa
300 g
Keltasipuli
1
2 rkl
Tomaattipyreetä
1 rkl
Tomaattimurskaa
1 tlk
Savupaprikajauhetta
1 tl
Chilihiutaleita
1 maustemitallinen
Suolaa
1 maustemitallinen
Kivetöntä oliivia
12
100 g
Taikina
Vehnäjauhoja
6 dl
75 g
1 dl
Kananmuna
1
Kananmuna voiteluun
1
Pussillinen salaattisekoitusta