Uutiset

Arlan AR-toteutus Suomessa puhuttaa kansainvälisesti

Modules.WebCore.Models.ViewModels.Layout.MultilineHeadingViewModel

Arlan maitotölkkeihin muuttaa tänä syksynä asumaan Aamu-kissa, päämääränään tuoda iloa ja leikkiä ihmisten aamuhetkiin. AR-teknologian, eli lisätyn todellisuuden, avulla interaktiivinen kissa hyppää maitotölkistä pöydälle leikkimään ja oppii lopulta myös ammumaan kuin lehmä. Kampanja on jo herättänyt huomiota kansainvälisesti, kun Business Insider julkaisi siitä artikkelin.

Kyseessä on Arlan ensimmäinen AR-toteutus Suomessa. Maito kuuluu monen perheen jokaiseen päivään ja voi siitä syystä joutua sivurooliinkin. Toteutuksen kautta Arla haluaa nostaa maitopurkin ansaitsemalleen paikalle ja herättää maidonjuojat keskustelemaan maidosta ja sen alkuperästä.

”Tavoitteemme on ilahduttaa maidon ystäviä ja tarjota jotain uutta ja jännittävää perheiden maitohetkiin”, kertoo Tomi Sirén, Arlan digitaalisen markkinoinnin päällikkö. ”Jos Aamu-kissa saa perheen pienet ja miksei isommatkin hyvälle tuulelle, niin olemme osuneet tavoitteeseemme”, hän jatkaa.

Arla yhdistää AR-toteutuksen tarinankerrontaan

Arla Suomen visio on, että jokaisessa tuotteessa on tulevaisuudessa elämyksellinen lisätyn todellisuuden osa. ”Haluamme tuoda geneeriseen tuotekategoriaan tarinankerronnallista lisäarvoa uutta teknologiaa hyödyntämällä”, toteaa Sirén.

Aamu-kissan tarinaa voi seurata lataamalla Arilyn-sovelluksen sovelluskaupasta ja osoittamalla puhelimella Arlan maitotölkkiä, jossa on Aamu-kissan kuva. Tamagochi-tyyppisesti Aamu kasvaa, kun sen kanssa leikkii.

”Aamu-kissan tarinan kautta pystymme koskettamaan maidon ystäviä uudella tavalla ja sitä kautta myös sitouttamaan tuotteeseen,” kommentoi konseptin yhteistyössä Arlan kanssa suunnitellut Isobar Finlandin toimitusjohtaja Mikko Rissanen.

Lisäksi kampanjaa on ollut mukana toteuttamassa mediatoimisto Carat, Boutique Animation ja Lability.

Lisätietoa:

Tomi Sirén

Head of Digital

tomi.siren@arlafoods.com

+358 40 517 9535

Written By

Sirpa Rinne
Ensisijainen

Sirpa RinneViestintäjohtaja