KTM Tomi Tanninen on nimitetty 1. marraskuuta alkaen Arla Oy:n talous- ja hallintojohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hänen vastuullaan on talous- ja hallinto-organisaation johtaminen sekä liiketoiminnan kehittäminen. Tomi siirtyi Arlalle Ramboll Finland Oy:n palveluksesta, jossa hän toimi talousjohtajana.
Tomi on aikaisemmin työskennellyt Paulig-konsernissa erilaisissa hallinnon johtotehtävissä sekä Altian talous- ja rahoitusjohtajana. Tomilla on vahva kokemus taloustoimintojen johtamisesta tuotantoa harjoittavissa yrityksissä. Lisäksi hänellä on vahva kokemus liiketoiminnan strategisesta kehittämisestä.
- Olen iloinen, että saamme Tomin tasoisen osaajan ja vahvan ammattilaisen vahvistamaan tiimiämme. Tomin laaja kokemus erityisesti elintarviketeollisuudesta tuo vankan panoksen yrityksemme kehittämistyöhön, sanoo Arla Oy:n toimitusjohtaja Reijo Kiskola.
- On todella hieno päästä mukaan työskentelemään Arlan kotimaisten ja kansainvälisten tuotteiden pariin. Maito on loistava raaka-aine, sillä se tarjoaa makuelämyksiä päivän jokaiseen hetkeen aamusta iltaan, toteaa Tomi.
Lisätietoja
Reijo Kiskola, toimitusjohtaja, Arla Oy, puh. 040 559 7310