Maito

HEI MAIDON YSTÄVÄT!

Maito on meidän suomalaisten suosikkijuoma. Se on raikasta, terveellistä, luonnollista ja ravitsevaa. Sellaista on tämä meidän maitomme. Tiedämme mistä maitomme on kotoisin. Ja siksi tiedämme myös miksi se on niin hyvää.

NÄIN SYNTYVÄT ARLAN MAIDOT

Aloitetaan pellolta

Maidon tie sinunkin kotiisi alkaa suomalaiselta pellolta. Hyvän maidon perusta on huippulaatuinen nurmirehu, joka on lehmiemme perusravintoa. Talvea varten nurmesta valmistetaan myös säilörehua.

Nurmi sopii hyvin suomalaiseen maatalouteen, koska se kasvaa koko Suomessa ja siitä saadaan useampi sato vuodessa.

Lehmää kohti nurmea kuluu tuhansia kiloja vuodessa, kuivatun nurmen määrän ollessa noin 5000 kiloa lehmää kohden.

Nurmen osuus lehmän ruokinnassa on noin 60 %, tämän lisäksi lehmät saavat viljaa – pääasiassa ohraa ja kauraa – ja valkuaisrehukasveja, joista tärkein on rypsi.

Lempeä ystävämme

Suurin osa vajaasta 19 000 lehmästämme on Ayrshireä tai Holstein-Friisiläisiä rodultaan. Tiloilla on jonkin verran myös suomenkarjaa, jopa muutama Jersey. Lehmä tuottaa maitoa keskimäärin noin 8000 litraa vuodessa, jotkut yksilöt peräti 12 000 litraa vuosittain. Lehmät lypsetään yleensä kaksi kertaa päivässä.

Meijerin kautta kotiin

Lypsyn jälkeen maidon puhtaus varmistetaan, jonka jälkeen se siirtyy putkistoa pitkin maitotilan tankkiin. Tankissa maidon lämpötila pyritään pitämään alle 4 lämpöasteessa. Maito kerätään tiloilta jopa päivittäin, vähintään kahden päivän välein.

Kun maitoautonkuljettaja on ottanut maidosta näytteet ja tarkistanut maidon laadun, imetään maito autoon, jolla se kuljetetaan meijereille jatkokäsiteltäväksi ja pakattavaksi. Arlan Maitoa Suomesta pakataan Sipoon meijerissä ja Hämeenlinnan Osuusmeijerissä.

Ja tuota pikaa maitoa Suomesta on sinunkin lähikaupassasi.

Maitoa hämeestä ja uudeltamaalta

Saammeko esitellä maitomme läheltä: Maitoa Uudeltamaalta ja Maitoa Hämeestä. Nämä maidot ovat kotisin Hämeenlinnan ja Sipoon meijereitä lähellä alkutilaansa, luonnollisesti maidon matka sinunkin louksesi on lyhyempi.

Maito Hämeestä on kotossin 57 tilalta alle 50 kilometrin päässä Hämeenlinnan Osuusmeijeristä. Maito Uudeltamaalta taas lypsetään 35 tilalla enintäan 76 kilometrin päässä Sipoon meijeristä.

Juomalla paikallista maitoa olet mukana nostamassa lähiseutusi tuotantoa ja luomassa työpaikkoja. Sekä tietysti vähentämässä hiilidioksidipäästöjä ja kuljetuskilometrien määrää.

MAITOA SUOMESTA ON LUONNOLLISTA HYVÄÄ

Maito on tuoretuote, monipuolinen ravintoaineiden lähde ja kaikkien valmistamiemme tuotteiden pääraaka-aine. Maito sisältää runsaasti proteiinia ja kalsiumia, jonka imeytymistä parannetaan lisäämällä maitoon ja piimään D-vitamiinia. Lasillisesta (2 dl) maitoa tai piimää saa D-vitamiinia 2 mikrogrammaa. Se on 40 prosenttia päivän saantisuosituksesta. Maito sopii myös rasvaa tai laktoosia välttävän ruokavalioon, sillä Arlalla on laaja valikoima rasvattomia, vähärasvaisia, vähälaktoosisia sekä täysin laktoosittomia maitojuomia.

LAKTOOSITTOMAT MAITOJUOMAT SUOMESTA

Laktoositon maitojuoma on tuoreesta maidosta valmistettu raikas juoma, jossa on raikas ja tuoreen maidon maku. Laktoositon maitojuoma sopii maidon tavoin juotavaksi, leivontaan ja ruuanlaittoon – kaikille maidon ystäville.

PIIMÄT SUOMESTA

Piimä on maidosta hapattamalla valmistettu hapanmaitotuote. Piimä sopii myös rasvaa ja laktoosia välttävän ruokavalioon, sillä valikoimaamme kuuluu rasvattomia ja laktoosittomia piimiä.

KERMAT SUOMESTA

Arla kermoista löydät tuotteet arkeen ja juhlaan. Kerma antaa ruokiin hyvän maun ja viimeistelee nautinnon. Kuohu- ja vispikermat sopivat ruoanvalmistukseen ja leivontaan sekä vaahdotettuina erilaisiin jälkiruokiin. Kahvi- ja kevytkermoja voit käyttää kahvin lisäksi leivontaan. Löydät Kermaa Suomesta myös vähälaktoosisena.

Maito Kaikki Maito tuotteet