Julkaistu 27.3.2020
Rakkaat Arla Foodsin ystävät
Covid-19-pandemian laajuus, nopeus ja vaikutus ovat yllättäneet meidät kaikki, ja pandemia on osoittanut meille kaikille, että olemme kaikki yhteydessä toisiimme. Se, miten päätämme toimia yksilöinä tai organisaationa tässä kriisissä, vaikuttaa selvästi koko yhteiskuntaan.
Olen ollut maitoalalla koko työelämäni ja olen kohdannut yhden jos toisenkin kriisin, mutta tämä on todella vertaansa vailla. Vaikka suunnitelmamme ja rutiinimme ovat häiriintyneet täällä Arlassa, toimintamme ydin pysyy samana. Se ilmenee selvästi kahdessa tärkeimmässä painopisteessämme kriisin aikana.
Ensimmäinen on suojella ihmisten terveyttä ja turvallisuutta - niin Arla Foodsin ja Arla Suomi -yhteistyöryhmään kuuluvilla maitotiloilla kuin meijereissä, logistiikassa ja toimistoissa. Noudatamme kansallisten terveysviranomaisten ja hallitusten ohjeita ja olemme ottaneet käyttöön tarvittavat toimenpiteet pitääksemme kollegamme turvassa.
Toinen on jatkaa tuotteittemme toimituksia - varmistaaksemme, että toimitusketjumme pysyvät toiminnassa, jotta voimme jatkaa maidon keräämistä kaikilta maidontuottajilta ja maitotuotteiden toimituksia asiakkaille ja kuluttajille.
Pandemia on muuttanut kuluttajien käyttäytymistä dramaattisesti maissa, joihin toimitamme tuotteita, ja siksi priorisoimme ihmisille tällä hetkellä tärkeimpien tuotteiden tarjonnan. Tähän sisältyvät kodin arkeen tarkoitetut tuotteet, kuten tuoremaitotuotteet, äidinmaidonkorvikkeet, ruoanlaittotuotteet, pidemmän päiväyksen maito, lääkealalle tarkoitetut ravintotuotteet sekä maitojauhe Euroopan ulkopuolisille maille.
Kun pandemia saavuttaa huippunsa eri maissa ja alueilla, odotamme järjestelmämme venyvän entisestään. Seuraamme ja hallinnoimme mahdollisia riskejä jatkuvasti, meillä on hyviä valmiussuunnitelmia ja luotamme siihen, että ydintoimintomme pysyvät vakaina.
Haluan ilmaista valtavan kiitollisuuteni kaikille Arlalla työskenteleville, Arlan maidontuottajille ja heidän työntekijöilleen sekä asiakkaillemme, toimittajillemme ja muille liikekumppaneillemme. Kaikki tekevät kaikkensa auttaakseen meitä pitämään tuotteemme saatavilla samalla kun suojelevat työntekijöidemme terveyttä ja hyvinvointia.
Kiitos ja pidä huolta itsestäsi.
Peder Tuborgh, Arla Foodsin konsernijohtaja