Lehdistötiedote

Nita Westrén-Doll on nimitetty johtamaan Arla Suomen liiketoiminnan kehittämistä

Modules.WebCore.Models.ViewModels.Layout.MultilineHeadingViewModel

Nita Westrén-Doll on nimitetty johtamaan Arla Suomen liiketoiminnan kehittämistä ja johtoryhmän jäseneksi. Westrén-Doll on aloittanut uudessa tehtävässään marraskuussa.

Nita Westrén-Dollin tehtävänä on kehittää Suomen liiketoimintaa äskettäin julkaistun Arlan FUTURE26-viisivuotisstrategian mukaisesti. Edellisessä tehtävässään PwC Suomen palveluksessa Westrén-Doll on kerryttänyt vahvaa kokemusta liiketoiminnan konsultoinnista muun muassa projektien johtamisessa, strategian kehittämisessä ja liiketoiminnan parantamisessa. Hän on konsultoinut kahdeksan vuoden ajan teollisuutta, vähittäismyyntiä ja kuluttajahyödykealan yrityksiä. Westrén-Dollilla on kokemusta myös kansainvälisistä projekteista.

– Nita tuo vahvalla osaamisellaan tärkeän panoksen Arla Suomen liiketoimintaan, ja yhdessä Suomen ja kansainvälisen Arlan tiimien kanssa hän osaltaan mahdollistaa tavoitteidemme saavuttamisen uudella strategiakaudellamme. Olemme yhdessä kollegoidemme kanssa toivottaneet Nitan lämpimästi tervetulleeksi tiimiimme, toteaa Arla Suomen toimitusjohtajan sijaisena toimiva Jakob Bernhard Knudsen.

– On ollut mahtavaa aloittaa työ Arlalla ja päästä tutustumaan sekä kollegoihin että siihen määrätietoiseen tapaan, jolla kansainvälisessä Arla Foodsissa ja Arla Suomessa liiketoimintaa kehitetään. On todella innostavaa päästä jatkamaan siitä, missä nyt ollaan ja paneutua uuden FUTURE26-strategian mahdollisuuksiin, Nita Westrén-Doll toteaa.

Lisätiedot:

Jakob Bernhard Knudsen, Arla Suomen toimitusjohtajan sijainen* ja Arla Euroopan kaupallinen johtaja

Lisätietopyynnöt Arla Suomen viestinnän kautta: sirpa.rinne@arlafoods.com

*Knudsen jatkaa toimitusjohtajan sijaisena kunnes toimitusjohtajaksi nimitetty Pia Jormanainen aloittaa 28.2.2022.

Arla Oy: Olemme paikallinen maitoalan suunnannäyttäjä ja rehti kumppani niin tuottajille kuin asiakkaille. Tarjoamme kuluttajille luonnollisia makuja Suomesta ja maailmalta päivän jokaiseen hetkeen. Meillä työskentelee 390 henkeä ja liikevaihtomme oli 323 miljoonaa euroa vuonna 2020. Yrityksemme kuuluu kansainväliseen Arla Foods -konserniin, jonka tavoitteena on olla hiilineutraali meijeri vuoteen 2050 mennessä. Me Suomessa aiomme saavuttaa tavoitteen etuajassa. Arla Suomi -yhteistyöryhmään kuuluu 10 yhteistyömeijeriä ja 450 maidontuottajaa eri puolilla Suomea. www.arla.fi

Written By

Sirpa Rinne
Ensisijainen

Sirpa RinneViestintäjohtaja

Lataa Images & Videos