Lehdistötiedote

Tomi Tanninen Arla Oy:n talous- ja hallintojohtajaksi

Modules.WebCore.Models.ViewModels.Layout.MultilineHeadingViewModel

KTM Tomi Tanninen on nimitetty 1. marraskuuta alkaen Arla Oy:n talous- ja hallintojohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hänen vastuullaan on talous- ja hallinto-organisaation johtaminen sekä liiketoiminnan kehittäminen. Tomi siirtyi Arlalle Ramboll Finland Oy:n palveluksesta, jossa hän toimi talousjohtajana.

Tomi on aikaisemmin työskennellyt Paulig-konsernissa erilaisissa hallinnon johtotehtävissä sekä Altian talous- ja rahoitusjohtajana. Tomilla on vahva kokemus taloustoimintojen johtamisesta tuotantoa harjoittavissa yrityksissä. Lisäksi hänellä on vahva kokemus liiketoiminnan strategisesta kehittämisestä. 

- Olen iloinen, että saamme Tomin tasoisen osaajan ja vahvan ammattilaisen vahvistamaan tiimiämme. Tomin laaja kokemus erityisesti elintarviketeollisuudesta tuo vankan panoksen yrityksemme kehittämistyöhön, sanoo Arla Oy:n toimitusjohtaja Reijo Kiskola.

- On todella hieno päästä mukaan työskentelemään Arlan kotimaisten ja kansainvälisten tuotteiden pariin. Maito on loistava raaka-aine, sillä se tarjoaa makuelämyksiä päivän jokaiseen hetkeen aamusta iltaan, toteaa Tomi.

Lisätietoja

Reijo Kiskola, toimitusjohtaja, Arla Oy, puh. 040 559 7310

Arla Oy on paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä ja osa maidontuottajien omistamaa kansainvälistä Arla Foodsia. 630 suomalaista maidontuottajaamme sijaitsevat kaikkialla Suomessa aina Muoniosta Ylivieskaan ja Skåldön saarelle Tammisaaressa. Olemme reilu ja rehti kumppani niin tuottajille kuin asiakkaille. Tarjoamme luonnollisia makuja Suomesta ja maailmalta päivän jokaiseen hetkeen.

Written By

Sirpa Rinne
Ensisijainen

Sirpa RinneViestintäjohtaja