Uutiset

Vietämme Hävikkiviikkoa: Älä heitä hyvää ruokaa roskiin

Modules.WebCore.Models.ViewModels.Layout.MultilineHeadingViewModel

Suomessa heitetään henkilöä kohden 24 kiloa eli 125 euron edestä ruokaa roskiin vuodessa (MTT:n Ruokahävikkitutkimus 2013). Tällä viikolla ensimmäistä kertaa vietettävän Valtakunnallisen Hävikkiviikon aikana haluamme kannustaa kaikkia kiinnittämään enemmän huomiota ruokahävikkiin ja sen pienentämiseen.

Jokainen meistä voi omalta osaltaan vaikuttaa hävikin pienenemiseen, joko ruokatottumusten muutoksella tai hyvällä suunnittelulla. Ota sinäkin haaste vastaan – tavoitteena nollahävikki!

Näin me vähennämme hävikkiä

Suunnittelu, huolellisuus, laaduntarkkailu. Muun muassa näillä keinoin pyrimme vähentämään tuotannossa syntyvää hävikkiä. Henkilökuntaamme ohjeistetaan ja koulutetaan jätteidenkäsittelyssä ja –lajittelussa. Olemme onnistuneet vähentämään Sipoon meijerin jätemääriä niin, että kaatopaikkajätteemme määrä on nollassa. Meijerin jätteistä kierrätetään yli 80 prosenttia ja sekajätteen loppusijoittamisesta kaatopaikalle on luovuttu kokonaan.

Vinkkejä ruokahävikin vähentämiseksi

Heitätkö sinä nuhjuisen näköiset vihannekset tai parasta ennen päiväyksen ohittaneen jogurtin roskiin? Jos vastauksesi on kyllä, niin seuraa mitä vinkkejä jaamme siihen, ettei näin kävisi! Vinkeistä pääset osalliseksi Twitterissä ja Facebookissa.

Vinkkejä löydät myös täältä:

Ota vastuusi hävikin pienentämisestä jo kaupassa näillä vinkeillä.

Tiedätkö eron parasta ennen ja viimeinen käyttöpäivä ennen –merkintöjen välillä?

Miten hyödynnät tähteet ruoanlaitossa?

Faktaa ruokahävikistä Suomessa

Maa- ja elintarviketeollisuuden tutkimuskeskuksen tuoreen ruokahävikkitutkimuksen (julkaistu 27.6.2013) mukaan pääkaupunkiseudulla heitetään roskiin noin 25 miljoonaa kiloa ruokaa vuodessa

Suomessa heitetään henkilöä kohden 24 kiloa eli 125 euron edestä ruokaa roskiin vuodessa (Lähde: MTT:n Ruokahävikkitutkimus 2013).

Maa- ja elintarviketeollisuuden tutkimuskeskuksen ruokahävikkitutkimuksesta selviää, että pääkaupunkiseudulla heitetään roskiin jopa kokonaan avaamattomia ruokatarvikepakkauksia.

Ruokahävikkitutkimukseen osallistuneiden parhaat keinot vähentää hävikkiä: Syödä helposti pilaantuvat ruoat ensimmäisenä, tarkistaa ruoka-ainekaapit ennen kauppaan lähtöä ja pakastaa tähteeksi jääneet ruoat. (Lähde: Ruokahävikkitutkimus, 2013)

Suomalaisten keittiöissä pilaantuu eniten vihanneksia ja juureksia, noin 22 miljoonaa kiloa vuodessa. (Lähde: www.saasyoda.fi)

Written By

Sirpa Rinne
Ensisijainen

Sirpa RinneViestintäjohtaja