Uutiset

Piiroomäen tilalla lehmät ammuvat suomeksi

Modules.WebCore.Models.ViewModels.Layout.MultilineHeadingViewModel

Sari ja Arto Rouvinen ovat maidontuottajia Kiteen meijerissä, joka on Arla Ingmanin tytäryhtiö-meijeri. Sarin ja Arton tila Piiroomäki sijaitsee Kiteenlahdessa, josta on noin 10 kilometriä Kiteen keskustaan ja hieman vähemmän meijerille.

Piiroomäen tilalla asuvat Sarin ja Arton lisäksi heidän kolme lastaan sekä sekalainen seurakunta eläimiä. Tilalla on nimittäin erirotuisten lehmien lisäksi hevosia ja pari lammasta. Sarin mukaan myös kanoja on tulossa ensi kesänä lasten iloksi. ”Hevoset ovat miulle harrastus ja terapiamuoto työn vastapainona”, Sari kuvailee.

Rouvisten navetasta löytyy useampaa lehmärotua: holsteinin ja ayrshiren lisäksi tilalla on län-sisuomenkarjaa ja yksi itäsuomen kyyttöhieho. ”Yksi puolikas jerseykin on ja jerseyn alkio on kasvamassa ayrshire-hiehon sisällä. Pitää olla näitä miun harraste-elukoita siellä”, Sari naurah-taa.

Piiroomäen emännäksi sattumalta
Sari tuli Piiroomäen tilan emännäksi yhteensattumien kautta kun ”isännyys” Arto löytyi vuonna 2002. Sarille lehmät eivät kuitenkaan olleet uusia tuttavuuksia, sillä hän oli päässyt tutustumaan kummitätinsä lehmiin jo lapsena. ”Elukat ei ensinkään olleet vieraita ja jo pienenä oli selvää, että niiden kanssa haluan olla tekemisissä tavalla tai toisella”, Sari kuvailee.

Maidontuottajan työssä Saria miellyttää yrittäjän vapaus ja se, että pääsee päiväsaikaan teke-mään muutakin. ”Työajat saa valita itse ja saa tehdä ne työt niin kuin itse haluaa. Toki navetta-hommat on pakolliset tehdä, mutta muuten työt kyllä saa tehdä siinä järjestyksessä kun tahtoo.”

Sarin mukaan tilan navettahommissa ei mene pitkään, koska tilalla on 35 lypsävää ja saman verran hiehoja. ”Se on periaatteessa ihan yhden ihmisen hoidettavissa näin kesällä, eli toinen saa aamulla nukkua, kun toinen tekee aamutyöt ja illalla toinen on lasten kanssa kun toinen tekee iltatyöt.”

Hevosharrastuksen lisäksi Sari on aktiivinen muun muassa Pohjois-Karjalan karjakerhossa ja Ki-teen meijerin tuottajavaltuustossa. ”Kerkiän päiväsaikaan harrastaa hevosia tai käydä karjaker-hon tai kotitalousnaisten hommissa. On sitä sosiaalistakin elämää.” 

Inspiraatiota arjen askareista
Harrastusten lisäksi Sari etsii inspiraatiota tuottajan työhön lehdistä, maatalousmessuilta ja toi-silta tuottajilta yhteistyön muodossa. Arjen askareissakin inspiraatiota löytyy: ”Saattaa aina vii-koittain löytyä ideoita, kun tuolla navetassa tekee noita hommia. Ehkä sekin auttaa, kun ei ole liian paljon tätä työtä.”

Tilan kokoon Sari on tyytyväinen ja laajentaminen ei ole tällä hetkellä suunnitelmissa. ”Tämä on oikeastaan aika ideaalitilanne tällä hetkellä, ei tarvitsee laajentaa navettaa, kerkiää päiväsaikaan tehdä kaikkea muutakin ja kun on helpot hommat navetassa, niin lomittajatkin tulee mielellään.”

Suomalaista maitoa
Koulutuksenkin avulla Sari on tuonut uusia tuulia työhönsä. Hän on suorittanut karjatalouden ammattitutkinnon sekä merkonomin tutkinnon. Meijerin järjestämissä merkonomin opinnoissa aiheena oli markkinointia, jonka ansiosta Sari sai kipinän tehdä omat kotisivut Piiroomäen tilalle. Piiroomäen tila on aktiivinen myös Facebookissa . ”Pyritään tuomaan esille sitä, että suomalaista ruokaa täälläkin tuotetaan”, Sari kertoo.

Ennakkoluuloihin maidontuottajan työstä Sari on törmännyt vain vähän, mutta Arla Ingmanin toiminnasta liikkuvia väärinkäsityksiä hän on huomannut. ”Moni luulee, että se on pelkkää ruot-salaista, mutta mie olen koittanut selvittää, että meidän lehmät on ihan suomalaisia – suomeksi ne ammuu ja suomalaista maitoa ne lypsää!”

Tutustu Piiroomäen tilan elämään.

Written By

Sirpa Rinne
Ensisijainen

Sirpa RinneViestintäjohtaja