Lehdistötiedote

Arla Ingmanin vuosi 2009

Arla Ingman –konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 322,6 miljoonaa euroa (2008: 311,9 milj. euroa). Maailmanlaajuinen taloudellinen kriisi ja kuluttajien ostovoiman heikkeneminen näkyivät kuitenkin Arla Ingmanin myynnissä. Myynnin lasku oli voimakkainta kotimaan juustoissa. Myös jogurtin myynti laski, mutta kuluttajamaidon myynti sitä vastoin kasvoi. Hintapaineista huolimatta volyymikasvu oli 12 prosenttia vuonna 2009.

- Vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta liikevaihtomme kasvoi ja asemamme markkinoilla vahvistui. Hintakilpailu markkinoilla on kuitenkin kiristynyt, joten jatkamme toimintamme tehostamista säilyttääksemme kilpailukykymme ja kannattavuutemme, sanoo Arla Ingmanin toimitusjohtaja Robert Ingman.

Vuoden 2009 suurimmat investoinnit olivat uuden maitolinjan rakentaminen Sipoon meijeriin ja uuden pakkauslinjan rakentaminen tytäryhtiö JK Juusto Kairan tiloihin Kuusamossa.

Arla Ingman vastaanotti omilta sekä yhteistyömeijereiden maidontuottajilta 204,1 miljoonaa litraa maitoa, mikä oli 15,1 miljoonaa litraa enemmän kuin edellisenä vuonna. Kasvu tuli uuden yhteistyömeijerin, Kaustisen Osuusmeijerin, liityttyä Arla Ingman –ryhmään.

Näkymät vuodelle 2010


Markkinatilanteen arvioidaan jatkuvan haasteellisena myös vuoden 2010 aikana ja kilpailu maitomarkkinoilla kiristyy. Elintarvikkeiden hintapaineet eivät helpota tilannetta. Arla Ingmanille vuoden 2010 merkittävin tavoite on liiketoiminnan parantaminen ja kannattavuuden turvaaminen.

Arla Foodsin vuosikertomus on ilmestynyt


Arla Foodsin vuosikertomus 2009 on ilmestynyt englannin- , ruotsin- ja tanskankielisenä. Suomenkielinen vuosikertomus julkaistaan huhtikuun alussa. Vuosikertomus on julkaistu Arla Foodsin internet-sivuilla www.arla.com. Vuosikertomuksessa luodaan katsaus menneeseen vuoteen, joka oli sekä turbulentti että haasteellinen Arla Foodsille. Vuosikertomus sisältää myös katsauksen Arlan ydinmarkkina-alueiden kehittymisestä vuoden 2009 aikana.

”Viime vuosi jää mieleen maailmanlaajuisesta lamasta ja meijeriteollisuuden vaikeasta vuodesta. Uskon, että olemme päässeet pahimpien vaikeuksien yli ja vahvistaneet asemaamme. Yrityksemme talous on vakaalla pohjalla”, sanoo Arla Foodsin konsernijohtaja Peder Tuborgh.

Lue lisää Arla Foodsin vuodesta 2009.

Arla Ingman on yksi Suomen johtavista meijerialan yrityksistä, jonka tuotteet ovat Lähempänä Luontoa™.


Written By

Sirpa Rinne
Ensisijainen

Sirpa RinneViestintäjohtaja