Tietoisuustaidot
Tee muutos arjessa

Hiljennä mieli tietoisuustaitojen avulla

Lukuaika 3 min + 10 min harjoitus

Meditoinnissa ei voi epäonnistua, vakuuttaa meditaatio-ohjaaja Martta Siidorov. On normaalia ja inhimillistä, että ajatuksemme harhailevat. Tutustu Martan vinkkeihin, joiden avulla saat tietoisuustaidot osaksi arkea.

Meditaatio-ohjaaja Martta Siidorov oli elämässään kahdeksan vuotta sitten suurien haasteiden äärellä. Hän hakeutui tuolloin ensi kertaa tietoisuustaitojen pariin toivoen meditaatioharjoitusten tuovan apua vaikeaan elämäntilanteeseen. 

“Ensimmäisellä kerralla ajatukseni vaeltelivat ja luulin siksi epäonnistuneeni. Tämän jälkeen en meditoinut moneen vuoteen, kunnes löysin tietoisuustaitojen pariin uudelleen noin 1,5 vuotta sitten, kun aloin opiskella Life Coachiksi ja teimme koulutuksen yhteydessä erilaisia mielikuva- ja rentoutusharjoituksia. Koin harjoitteet niin vaikuttaviksi, että siitä hetkestä eteenpäin olen rakastanut meditointia ja tietoisuustaitojen harjoittamista.”

Nykyään Martta harjoittaa tietoisuustaitoja säännöllisesti päivittäin. Aamun meditaatioharjoitus auttaa virittäytymään hyvään fiilikseen, ja se on tärkeää, sillä se vaikuttaa koko päivän kulkuun. Illalla taas Martta haluaa rauhoittaa mielensä, jotta nukahtaa helposti.

“Iltaisin pyrin tuntemaan syvää kiitollisuutta kuluneen päivän tapahtumista ja myös muistuttamaan itseäni siitä, että aina on niin monia syitä olla kiitollinen.”

Tietoisuustaidoilla voi opettaa mieltä olemaan aidosti läsnä hetkessä

Tietoisuustaidot tarkoittavat kykyä olla tietoisesti läsnä juuri tässä hetkessä. Se tarkoittaa ajatusten ja kehon tuntemusten sekä ulkoisten kokemusten havainnoimista niitä tuomitsematta. Tietoisuustaitoja voikin harjoittaa onnistuneesti milloin ja missä tahansa.

Tietoisuusharjoitteluun liitetään usein hengitykseen keskittyminen, sillä riittävä hapen saanti auttaa pääsemään meditatiiviseen tilaan.

“Ihan mistä tahansa tilanteesta voi tehdä tietoisen esimerkiksi kysymällä itseltään: Mitä tunnen? Mitä ajatuksia tämä minussa herättää? Mitä kuulen? Mitä näen?”

“Liian usein teemme arjessamme asioita ikään kuin autopilotilla niihin sen enempää tai aidosti keskittymättä. Kun mielemme ei ole läsnä tässä hetkessä, vaan miettii menneitä tai murehtii tulevaa, niin kallisarvoista energiaa valuu hukkaan,” Martta muistuttaa.

Harjoitus

10 min ohjattu meditaatio

Asetu istumaan rauhalliseen paikkaan ja rauhoita mielesi päivän askareista Martan ohjauksessa.

10 min ohjattu meditaatio

Mielen tietoisesta hiljentämisestä hyötyy jokainen

Elämme maailmassa, joka ei koskaan pysähdy. Kiivaassa arjessamme mielemme altistuu jatkuvasti erilaisille ärsykkeille, joten oman mielen hiljentämisen hyödyt korostuvat. 

Martan mukaan meditointi on tehokkain ja edullisin tapa edistää omaa henkistä hyvinvointiaan. Säännöllisestä meditoinnista voi olla merkittävää apua esimerkiksi onnellisuuden lisäämisessä, stressinhallinassa, uniongelmien sekä ahdistus- ja masennusoireiden helpottamisessa. Näiden lisäksi säännöllinen meditointi voi myös lisätä luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä, sillä mitä hiljaisempi ja rauhallisempi mieli on, sitä enemmän siellä on tilaa uusille ideoille.

“Säännöllisen meditoinnin myötä olen parempi versio itsestäni. Olen huomannut nukkuvani paremmin, pystyn keskittymään paremmin ja olemaan tehokkaampi työssäni. Saan myös välillä meditoidessani todella mielenkiintoisia ideoita, joten koen sen lisäävän luovuuttani”

Tutustu Martan vinkkeihin, miten tietoisuustaidot voi helposti ottaa osaksi arkea:

1. Pyri aloittamaan päiväsi tietoisesti, omistamalla pieni hetken itsellesi

Sen sijaan, että avaat heti herättyäsi puhelimen, somen, television tai sähköpostin, niin mitä jos tekisit vaikkapa ohjatun meditaatioharjoituksen?

Harjoituksen ei tarvitse olla välttämättä pitkä – 5 minuuttiakin on parempi kuin ei mitään. Aivot ovat virkeät ja vastaanottavaisimmat heti herättyäsi, ja tulet varmasti huomaamaan positiivisen muutoksen päivissäsi, kun otat säännöllisesti pienen hetken itsellesi joka aamu.

2. Kiinnitä huomio omaan hengitykseesi

Arjen kiireiden keskellä saatamme hengittää liian pinnallisesti, joten hengitä muutama kerta tietoisesti syvään - aina kun siihen on sopiva hetki. Voit tehdä niin vaikkapa kaupan kassajonossa, televisiota katsellessa tai luonnossa kävellessä. Kun hengität tietoisesti pitempään ulos kuin sisään, annat hermostollesi luvan rauhoittua.

3. Ota ilo irti arkisista asioista

Hampaiden harjaaminen, siivoaminen ja tiskien tiskaaminen pääsevät aivan uusiin ulottuvuuksiin, kun teet kyseisistä tilanteista tietoisia.

Esimerkiksi hampaita harjatessasi voit keskittyä siihen, miltä harjausliike suussasi tuntuu ja miltä hammastahna maistuu ja tuoksuu. Tekemällä niin opetat mieltäsi pois automaatio-ohjauksesta, ja se tekee hyvää mielellesi.

4. Nauti ruuasta tietoisesti

Voiko ruokailusta tehdä vieläkin nautinnollisempaa, mitä se nyt on?

Kun seuraavan kerran syöt vaikkapa lempiruokaasi, niin voit tehdä kokemuksesta tietoisen ja elämyksellisen keskittymällä sen makuun, rakenteeseen ja tuoksuun. Ruokailuhetken jälkeen voit miettiä, millaisia tuntemuksia ruoka sinussa herätti. Voit tuntea kuinka se ravitsi kehoasi ja teki olosi miellyttävän täyteläiseksi.

5. Tartu hetkeen kävellessäsi

Meditoida voi myös kävellessä! Jokainen askel on mahdollisuus olla tietoinen. Seuraavan kerran kun kävelet, kiinnitä huomiota siihen, miltä askeleet ja liike kehossasi tuntuu. Tunne, kuinka raikas ilma on ja kuinka aurinko hivelee kasvojasi. Tuoksuttele, millaisia tuoksuja aistit. Kuuntele, millaisia ääniä ympäristöstäsi kuuluu.

Luonto ja ympäristömme ei pyydä meiltä mitään, mutta antaa meille joka päivä mahdollisuuden nauttia siitä.

Martta Siidorov on Life Coach ja meditaatio-ohjaaja, jonka suurin intohimo on ihmismieli ja sen huikea potentiaali. Martta on luonut Suomen ensimmäiset ohjatut 8D-teknologiaa käyttävät äänimeditaatiot.