Lehdistötiedote

Rasmus Diesen on nimitetty Arla Suomen talousjohtajaksi

Modules.WebCore.Models.ViewModels.Layout.MultilineHeadingViewModel

Arla Suomen talousjohtajan Peter Hjortshoejn siirtyessä Arla Foods -konsernissa uusiin tehtäviin Rasmus Diesen ottaa talousjohtajan tehtävät vastuulleen. Uudessa roolissaan huhtikuun ensimmäisestä päivästä alkaen Diesen raportoi Arla Suomen toimitusjohtaja Kai Gyllströmille ja toimii yrityksen johtoryhmän jäsenenä.

Rasmus Diesen on työskennellyt Arlan palveluksessa vuodesta 2014 lähtien. Tänä aikana hän on kerryttänyt vahvaa kokemusta liiketoiminnan kehittämisestä Suomessa, Ison-Britannian liiketoimintayksikössä sekä Tanskassa koko Euroopan liiketoimintayksikössä. Uuteen rooliinsa hän siirtyy Arla Suomen liiketoiminnan kehitysjohtajan tehtävästä.

”Kasvutavoitteemme ja toimintaympäristön muutos esimerkiksi pandemian tuomassa muodossa korostavat talousjohtajan muutoinkin tärkeän roolin merkitystä. Olen erittäin tyytyväinen siitä, että Rasmus ottaa tehtävän haltuun määrätietoisella ja tavoitteellisella otteellaan. Peterille ei voisi olla parempaa seuraajaa kuin Rasmus”, Kai Gyllström toteaa.

”Olen työskennellyt läheisessä yhteistyössä Arla Foodsin taloustiimien kanssa useita vuosia liiketoiminnan kehitysjohtajana, joten odotan innolla yhteistyön syvenemistä ja taloutta koskevan ohjelmamme eteenpäinviemistä uudessa roolissani. On myös mahtavaa aloittaa yhteistyö Suomen taloustiimin kanssa”, Rasmus Diesen toteaa.

Lisätiedot:

Kai Gyllström, toimitusjohtaja, Arla Oy
kai.gyllstrom@arlafoods.com
Puh. +358 50 561 1111

Arla Oy: Olemme paikallinen maitoalan suunnannäyttäjä ja rehti kumppani niin tuottajille kuin asiakkaille. Tarjoamme kuluttajille luonnollisia makuja Suomesta ja maailmalta päivän jokaiseen hetkeen. Meillä työskentelee 350 henkeä ja liikevaihtomme oli 333 miljoonaa euroa vuonna 2019. Yrityksemme kuuluu kansainväliseen Arla Foods -konserniin, jonka tavoitteena on olla hiilineutraali meijeri vuoteen 2050 mennessä. Me Suomessa aiomme saavuttaa tavoitteen etuajassa. Arla Suomi -yhteistyöryhmään kuuluu 10 yhteistyömeijeriä ja 450 maidontuottajaa eri puolilla Suomea. www.arla.fi

Written By

Sirpa Rinne
Ensisijainen

Sirpa RinneViestintäjohtaja

Lataa Images & Videos