Lehdistötiedote

Ari Hänninen Arla Suomi -yhteistyöryhmän puheenjohtajaksi

Modules.WebCore.Models.ViewModels.Layout.MultilineHeadingViewModel

Arla Suomi -yhteistyöryhmän tuottajaedustajisto valitsi kiteeläisen maidontuottajan Ari Hännisen (36) yhteistyöryhmän uudeksi puheenjohtajaksi. Hänninen toimii lisäksi Kiteen meijerin, eli nykyisen Arla Itä-Suomen, tuottajavaltuuston puheenjohtajana. Yhteistyöryhmän puheenjohtajana ennen toiminut Hämeenlinnan Osuusmeijerin tuottaja Janne Näsi kehuu Hännistä esimerkillisyydestä ja kiittää oman kautensa osalta ryhmää keskitasoa paremmasta maidon hinnasta.

- Toivotan Arille tsemppiä tulevaan ja kannustan laittamaan itsensä peliin tässä tehtävässä. Hän on erittäin esimerkillinen tuottaja ja liputtaa muun muassa sosiaalisessa mediassa ansiokkaasti maidontuottajien puolesta, Näsi kiittelee.

Hänninen kertoo puheenjohtajuuden merkitsevän hänelle vahvaa luottamuksenosoitusta yhteistyöryhmältä. Hän on ollut mukana toiminnassa kymmenen vuoden ajan.

- Tämä on sellainen aitiopaikka, jolta pääsee vaikuttamaan asioihin ja saa tietoa, jota voi jakaa ryhmälle heti ensimmäisten joukossa. Arla Suomi -yhteistyöryhmä on tärkein vaikutuskanava tuottajien, meijereiden ja Arlan välillä. Mielipiteitä otetaan huomioon ja viedään myös eteenpäin, Hänninen toteaa.

Arla Suomi -yhteistyöryhmässä on yhteensä kymmenen yhteistyömeijeriä. Ryhmän tarkoitus on edustaa tuottajia ja yhteistyömeijereitä yhteisissä asioissa. Tuottajaedustajistolla on lisäksi suora keskusteluyhteys Arla Foodsiin kansainvälisesti.

Tähän mennessä yksi yhteistyöryhmän suurimmista saavutuksista on ollut suomalaisen maidon määrän saaminen kasvuun. Hänninen pitää myös tärkeänä kuluttajien tiedon lisäämistä turvallisesti ja vastuullisesti tuotetusta maidosta.

- Arla Suomi -laatuohjelma ja sen tilakäynnit ovat yksi tärkeä osoitus tuottajien sitoutumisesta ketjun läpinäkyvyyteen tuottajilta kuluttajille asti. Kun maidontuottajat sitoutuvat yhteisiin päämääriin, myös kuluttajayhteistyö hoituu entistä vahvemmin, Hänninen linjaa.

Hänninen on myös pohtinut tulevan puheenjohtajakautensa tavoitteita.

- Koen, että maitokenttää pitäisi saada yhtenäisemmäksi, eli tehdä yhteistyötä yli meijerirajojen. Haluaisin myös terävöittää sitä, että vaikka Arla Foods on eurooppalainen osuuskunta, jossa on omistajia seitsemässä maassa, Suomessa tuottajat eivät ole Arla Foods osuuskunnan jäseniä vaan sopimustuottajia tai yhteistyömeijereiden tuottajia. Tämän takia Suomessa maksetaan tuottajahintaa eri perustein kuin muualla, Hänninen listaa.

Arla Oy on paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä ja osa maidontuottajien omistamaa kansainvälistä Arla Foodsia. 610 suomalaista maidontuottajaamme sijaitsevat kaikkialla Suomessa aina Muoniosta Ylivieskaan ja Skåldön saarelle Tammisaaressa. Olemme reilu ja rehti kumppani niin tuottajille kuin asiakkaille. Tarjoamme luonnollisia makuja Suomesta ja maailmalta päivän jokaiseen hetkeen.

Written By

Sirpa Rinne
Ensisijainen

Sirpa RinneViestintäjohtaja